lauantai 31. tammikuuta 2015

Uudistunut työhuone & Muurame DIY-pöytä

Uudessa huonejaossa työ/vierashuone siirtyi talomme pienimpään huoneeseen yläkertaan.

Muurame kaapistot ja laatikostot laitettiin rinnakkain ja pöydän kanneksi sahattiin yhtenäinen levy. Näin saatiin koko huoneen levyinen pöytä. 

Kaapit ja laatikostostot ovat olleet aikaisemmin isompi kokonaisuus ja tähän kotiin osat hajautettiin siten, että osa toimii makuuhuoneemme lipastona. Muunneltava kalustesysteemi siis ja varmaan ikuinen design-tuote. 


Pöytä on normaalia korkeampi (85 cm), joten tuoleiksi valittiin Ikean baarituolit pestävillä istuinpäällisillä (istuinkorkeus 63 cm). Pöydän ja istuimen väliin jaloille jää tilaa normaali 22 cm. Kaappi- ja laatikostot ovat ilman sokkeliosaa (alla pehmustetassut), joten ikkunatkin saa auki.


 

Työvalaisin löytyi Pentik :n kevään 2015 uutuusmallistosta, malli Dobby. Ihastuin heti tähän upeaan muotoiluun - muotokieleltään muistuttaa mielestäni hiukan ihailemaani Louis Poulsen AJ-pöytävalaisinta.



Vierassängy päätettiin toteuttaa ainakin tässä vaiheessa siten, että kaksi joustinpatjaa laitettiin päällekkäin ja iso petauspatja taitettuna päälle. Tällöin niistä saadaan levitettyä makuupaikat kahdelle. Meillä käy lähinnä tyttöjen kavereita yökylässä, jolloin niistä saadaan kiva siskonpeti.

Patjojen päällä on ompelijan tekemä harmaa helmalakana ja rakkaalta ystävältäni joululahjaksi saama ihastuttavan pehmoinen torkkuviltti toimii kutsuna päikkäreille























Rentouttavaa lauantaita sinulle . Me lähdemme isännän kanssa juhlimaan 30 vuotista yhteistaivalta


Blogini löytyy myös:  Facebook / Blogilista / Bloglovin / Pinterest / Instagram  - tervetuloa mukaan!

maanantai 26. tammikuuta 2015

Hedelmät Riihimäen lasipurkkeihin

Mummolan ikivanhat Riihimäen lasiastiat ovat varsin monikäyttöihin astia. Jouluna laitoin niihin maalatut kuusenkävyt ja päälle Pentik-ripustimeen kynttilät (postausta täältä, klik). 

Joulun jälkeen ajattelin laittaa purkit varastoon, mutta sitten keksin laittaa niihin luomu-hedelmät: mandariinit, omenat ja päärynät - siinä ne ehkä muistuttavat paremmin lapsukaisia pistelemään vitamiinipommit poskeensa :)







Mihin sinä käytät lasipurkkeja?

Pirteää viikkoa :)

- tarja -


Blogini löytyy myös:  Facebook / Blogilista / Bloglovin / Pinterest / Instagram  - tervetuloa mukaan!

perjantai 23. tammikuuta 2015

10-vuotiaan tytön huone ♡

10-vuotiaan tyttären huoneessa oli aika tehdä muutoksia ja vanha huonekin alkoi käydä pieneksi. Niinpä päätimme tehdä yläkerrassa huoneenvaihdoksia. 10-vuotias sai käyttöönsä työ/vierashuoneen.

Osa leluista sai siirtyä pikkusiskolle ja uudesta huoneesta piti saada nuorta neitosta miellyttävä ja toimiva kokonaisuus.

Talossamme kaikki huoneet on maalattu valkoisella ja valkoinen on muutenkin hallitseva väri. Neidin huoneeseen pieniä raikkaita yksityiskohtia on tarkoitus hankkia kevään uusista mallistoista, lähinnä kivoja tyynyjä sekä printtejä taulukollaasiin, nyt taulut ovat osin vielä tyhjillään. Tällä hetkellä huoneesta löytyy valkoisen lisäksi mustaa ja pinkkiä - tulevaisuudessa todennäköisesti joitakin muitakin raikkaita värejä. 

 

Muurame pöytäkokonaisuus on loistava ja siitä saa koottua melkein minkälaisen kokonaisuuden tahansa. Pyöräytimme L-tason Kolmos-kaapin ja Iso-Kolmonen-laatikoston toiselle puolelle, jolloin jäi kiva läksyjenlukunurkkaus - kaikkien huonekalujen kun ei tarvitse olla aina seinien vierustoilla. Klassiset kalusteet kestävät aikaa, eikä lapsi kasva niistä ulos.

 







































Pöytävalaisin ja sängyn seinävalaisin ovat Massive Sullivan -mallistoa ja niissä on kolme kirkkausastetta ja toimivat hipaisuperiaatteella, joten esim. unenpöppörössä ei tarvitse etsiä katkaisijoita.


Keskelle lattiaa asennettiin Ikea PS Svinga -riipputuoli - siitä on kiva katsella ikkunoista pihalle ja rentoutua - siitä tuli lasten oikea suosikki. Riipputuoli mitoitettiin siten, että katseensuunta on suurimmaksi osaksi parvekkeen suuntaan, jolloin kesällä se on oven auki ollessa oikeaan suuntaan. Lisäksi otettiin huomioon ettei se keinuessa ota ikkunoihin.

 










































Vanhasta huoneesta tuotiin Ikea lokerikko-hylly ja Lekman laatikoihin lelut sujahtavat näppärästi. Matto on VM-Carpetin Tessa. Liukuovikaapistot Puustelli.

Vanhaa sänkyä tuunattiin ja se sai uuden diy-sängynpäädyn - teen valmistuksesta oman postauksen myöhemmin.




Neiti on tyytyväinen, vielä kun löydämme raikkaat tekstiilit ja hauskat printit tauluihin, on huone valmis. Entisestä huoneesta voit lukea täältä (klik).

Mitä mieltä sinä olet (melkein valmiista) lopputuloksesta?

Hyvää viikonloppua Sinulle

- tarja - 


Blogini löytyy myös:  Facebook / Blogilista / Bloglovin / Pinterest / Instagram  - tervetuloa mukaan!

tiistai 20. tammikuuta 2015

Laulujen laulu ♥ & Tammikuun mietelause

Aika ajoin tutkiskelen kirjoista ja netistä mietelmiä, ajatuksia, runoja, sananlaskuja ja Raamatun kohtia, joissa puhutaan rakkaudesta tai mietelmät ne ovat osuvia, nerokkaita, ajatuksia herättäviä, rauhoittavia tai saavat hymyn huulille.

Mietin, että teen ruokailutilan tauluhyllyyn vaihtuvan kollaasin tauluista, joihin vaihdan säännöllisin aikavälein jonkun sananlaskun tai nerokkaan ajatuksen.
Tällä kertaa tein taulut, jotka saa hymyn huulille ensimmäisenä, kun aamulla nousen ja kävelen keittiöön ja illalla kun kömmin rakkaan viereen

Ensimmäisen taulun tekstin tein leimasintyynyillä ja Tulisitko-taulun tekstinkäsittelyllä. Ihana plussa-kortti on Riitta Kellokosken käsialaa. Kevään ensimmäinen esikkokin pääsi Uashmama pussiin. Jouluksi tekemäni risutähti saa vielä olla hetken hyllyssä, eihän se niin jouluinen ole, eihän? ;)

 

 









































Tulisitko kanssani
saman peiton alle?

Laitettaisiin varpaat
yhteen nippuun.
Ne kymmenen kylmää
olisivat minun ja
ne kymmenen lämmintä
olisivat sinun.

Kiedottaisiin kädet
toistemme ympärille
turvaköysiksi
maailman myrskyjä
vastaan.

Hengitettäisiin
samaan tahtiin.




 




Hyvää tiistai-iltaa Sinulle ihana lukijani

- tarja - 



Blogini löytyy myös:  Facebook / Blogilista / Bloglovin / Pinterest / Instagram  - tervetuloa mukaan!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Artek Kanto lehtiteline / takkapuuteline - uusin tulokas olohuoneeseemme

Artek Kanto lehtiteline / takkapuuteline on uusin tulokas olohuoneeseemme. 
En ollut tästä varsinaisesti haaveillut tai edes ajatellut, mutta onneksi tytär tuntee äitinsä sisustusmaun ennenkuin olen edes itse miettinyt ;). Hän hankki tämän lahjaksi, kun oli aikansa kuunnellut tuskailuani, mihin olohuoneessa voisi lehdet laittaa.

Artek Kanto on yksinkertaisen tyylikäs, se on yhdestä vanerilevystä taivutettu teline. Suunnittelija on Pancho Nikander.

Kanto on samaa muotokieltä kuin Normann Copenhagen Tablo uusi olohuoneen pöytämme. Pöydän jalkojen ja telineen sivuosien puunsyyt kuultavat himmeästi läpi ja pehmeä kaarevuus tekee niistä erottamattomat. Kyllä klassisessa design-muotoilussa silmä lepää <3










































Kuten huomaat, telineeseen ei tullutkaan (ainakaan vielä) lehtiä, vaan huomasin, kuinka loistava se tyynyille. 
Missäs lehtiä nyt pidetään? Tyynyiltä vapautui iso valkoinen pussi lehdille ja pussi on piilossa Pentikin jalkalampun alla :).  
Essent'ial jätti-isosta paperipussista postausta täältä ja täältä (klik).







Kanto tuli pahvilaatikossa - laatikon teksti on osuva ja niin varmasti paikkansapitävä: "Buy now, keep forever"









































Mitäs tykkäät Artek Kanto telineestä?

Rentouttavaa viikonloppua Sinulle ihana lukija <3

- tarja -


kotiporstua löytyy myös:  Facebook / Blogilista / Bloglovin / Pinterest / Instagram  - tervetuloa mukaan!

maanantai 12. tammikuuta 2015

Suklaamoussekakku & Arvonnan voittaja


6-vuotias kuopuksemme on aina innokas leipoja – onneksi, sillä äiti ei osaa ;)

Tässä neitosemme SUKLAAMOUSSEKAKKU -ohje 
(se on myös gluteeniton, alkuperäinen ohje löytyy K-Marketin reseptit sivuilta):

Pohja:
1 ps (125 g) hasselpähkinärouhetta
3 kananmunanvalkuaista
1 ½ dl sokeria

Täyte:
3 kananmunaa
150 g tummaa suklaata
1 rkl kahvijuomaa
1 rkl sitruunanmehua
2 dl vispikermaa

Koristeluun:
50 g tummaa suklaata

Valmistus:
1.     Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat.
2.     Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vatkaten. Lisää joukkoon lopuksi pähkinärouhe. Levitä seos vuokaan ja kypsennä 175 asteessa uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä hetki ennen vuoasta irrottamista ja jäähdytä pohja ritilällä. Pese ja kuivaa vuoka ja kiinnitä pohjalle uusi leivinpaperi.
3.     Valmista täyte. Erota munista keltuaiset ja valkuaiset. Sulata suklaa paloiteltuna mikrossa ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa keltuaiset suklaan joukkoon. Lisää kahvijuoma ja sitruuna, sekoita tasaiseksi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele vaahto suklaaseokseen. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita vaahdot keskenään.
4.     Irrota paistopaperi pähkinämarenkipohjasta ja siirrä pohja takaisin irtopohjavuokaan. Kaada suklaamousse päälle ja tasoita pinta. Peitä vuoka foliolla ja pakasta vähintään 4 tuntia.
5.     Ota kakku huoneenlämpöön noin 20 minuuttia ennen tarjoamista ja koristele suklaahipuilla.

Nam, hyvää oli – suosittelen kokeilemaan :)










































Sitten arvonta-asiaan. Ensiksi haluan kiittää kaikkia lukijoitani sekä tässä blogissa ja Facebook-sivuillani,  että Pinteresterissä, Instagramissa ja Bloglovin:ssa – kiitos kaunis ♡.

Ja tervetuloa juuri liittyneet uudet lukijat mukaan ♡ ja kiitos vanhoille lukijoille, että olette olleet mukana ♡.Toivotan mukaan edelleen uusia lukijoita, tuttuja ja tuntemattomia :)






Arvontakone arpoi voittajaksi:  virpi.v. salo – onnea voittajalle! 
Joten Virpi, otathan yhteyttä minuun sähköpostitse: kotiporstua@gmail.com, että saan yhteystietosi :).

Voittajalle toimitetaan Lapuan Kankurit laadukas keittiösetti, joka sisältää pellava-keittiöpyyhkeen, hirvi-patavahdin sekä huopa-pannualusen.

Kiitos kaikille arvontaan osallistujille – lisää arvontoja on tulossa kevättalven aikana, kun blogini täyttää 1 vuotta :)

Mukavaa viikkoa Sinulle!

- tarja -

perjantai 9. tammikuuta 2015

Paljon (=liikaa) lunta & talon kuvia & arvontamuistutus

Lumi on kaunista, se on puhtaanvalkoista ja se on lempivärini. Ja sitä on nyt satanut ja satanut ja taas satanut. Aina kun saanut lumityöt tehtyä, saa aloittaa alusta. Noh, sitähän se talvi on ja hyvin todennäköisesti sitä saadaan vielä lisää ja lisää.



Ehkä huomaat rivien välistä, että tällä hetkellä asia ei kuitenkaan naurata ;). Useita talouksia on ollut ilman sähköjä, tykkylumi näyttää voimansa. Ei voi kun kiittää sähkömiehiä, jotka ovat ahkeroineet ilman unta, että vauriot saataisiin korjattua




Monessa taloudessa on varmaankin jo osattu varautua sähkökatkoksiin. Pyykkiä on nopeasti pesty katkosten välissä tai sitten sähköt ovat menneet poikki kesken ohjelman ja on aloitettu alusta miljoonannen kerran. Saunassa ja suihkussa on käyty nopeasti ja takkapuita on varattu takan viereen ja kynttilöitä ja taskulamppuja ripoteltu joka pöydän kulmalle valmiiksi, ja monta monta juttua.





Me pärjätään, mutta eniten murehdituttaa yksin asuvat vanhukset, vauvaperheet ja esim. sellaiset, joilla on lisähappilaite. Entä jos ei tule vettäkään, miten eläinten juottaminen...

Kyllä tämä on hyvä muistutus siitä, mihin kaikkeen sähköä tarvitaan ja miten riippuvaisia olemmekaan siitä, olemmeko jopa liian riippuvaisia?








Lämmintä & valoisaa viikonloppua Sinulle ihana lukijani ♥. Tässä muutama talvinen kuva kodistamme ja ympäristöstä. Piha-alue on laaja ja taloomme johdattaa ulkovalaisinten johdattama kaartuva kuja. Olemme oman metsän suojassa, vähän niinkuin piilossa, mutta silti keskustassa.

- tarja -

Ps. Muistahan käydä osallistumassa arvontaani (klik) - palkintona laadukas Lapuan Kankurit pellavainen keittiöpyyhe, huopa-pannualusta ja hirvi-patavahti.

 
Blogini löytyy myös:  Facebook / Blogilista / Bloglovin / Pinterest / Instagram  - tervetuloa mukaan!