lauantai 20. helmikuuta 2016

Lasikuisti auringonvalossa

Silloin tällöin piipahdan takapihan lasiporstualla ja otan teekupin mukaan. Istun vilttiin kietoutuen ja mietin syntyjä syviä ihan hiljaa, kaikkea, mistä olen niin kiitollinen ja onnellinen



Auringonpaiste kuistilla on ihan parasta, aurinko jo lämmittää toisinaan hieman ja kevät valtaa mielen. Olen ehdottomasti kevätihminen - suorastaan herään henkiin keväästä. Mutta vielä nautitaan talvesta ja lumesta. Katsokaa noita kauniita lumen peittämiä puita - onko mitään kauniimpaa! 

 

Lasikuisti on vielä talviasussaan, vain pikkuruisia sisustusjuttuja on muuttunut joulun jäljiltä. Ihanasta nettikaupasta bongasin rustiikkiset pienet sukset ikkunalaudalle ja ja toisella ikkunalaudalla olevat leikatut hyasintin mukulat on kääritty käsityömessuilta löytämääni vanhoja sanomalehtiä muistuttavaan paperiin. 
 

Olen tyytyväinen noihin penkillä oleviin tyynyihin, löysin ne HobbyHall:sta, tulee mieleen marokkolaiskaakelit. Ikeasta löysin samankaltaisen tarjottimen.




Isojen plussamukien korvissa saa talviajan olla vielä kutomani "kaulaliinat" ja mehupullon ympärillä "villatakki". Seuraksi toin ystävältäni saamani kellertävät kerrotut tulppaanit




Korkeassa maljakossa on Sisustus Kokon:in tekemä risuista ja Sia:n kristallioksista tehty asetelma - kannattaa ehdottomasti etsiä kukka-asetelmiin lisukkeita luonnosta (kun vaan nyt ensin maa sulaa ;)) - näin asetelmista tulee upean runsaita, eikä tarvise ostaa niin montakaan oikeaa leikkokukkaa tai tekokukkaa tms.



Voi kun odotankin jo kevättä, silloin istahdan olohuoneen ikkunan alla olevalle kalusteryhmälle kuuntelemaan lintujen laulua. Lampaantaljat lämmittävät mukavasti alla. Jokin aika sitten tein kirpparilta löytämästäni kahvikalustosta korkean kynttilänjalustan ja teekannuun laitoin hyasinttimukulan - tästä versiosta teen kyllä pääsiäiseksi jonkin jutun, enköhän jotain keksi :)



Rentouttavaa lauantai-iltaa Sinulle sinne ruudun toiselle puolelle . Meikäläinen menee vielä maalauspuuhiin, lähiviikkoina näette, mitä olen löytänyt ja tuunannut :)

- tarja -


 Ps. kotiporstuan Instragram päivittyy joka päivä  sisustuskuvilla - käy  kurkkimassa  tästä  ♥. Myös Pinterest :iin päivittyy keräämiäni sisustus -ja diy-kuvia joka päivä - käyhän tutustumassa :)   

6 kommenttia:

  1. Kaunista ja tunnelmallista. Tuolla olisi mukava istuskella ja haaveilla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Pärjääkö tulppaanit terassilla? meillä on tuo lasiterassi, ja olisipa ihana viedä sinne tulppaaneja myös. Arvaa odotanko aikaa, että terassikausi koittaa...ja kyllä se kevät sieltä tulee pikkuhiljaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit kestivät talvellakin, kun vein sisälle yöksi :). Ihanaa kevättä, nyt se jo onkin ♥

      Poista
  3. Voi älytön kuinka kaunista! Lasiterassi on niin monikäyttöinen ja mahti paikka hiljentyä välillä. Kaulaliinat kahffekupeille ihana idea :)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)