sunnuntai 10. joulukuuta 2017

DIY PYYKKIETIKKA

Pyykinpesukone pyörii meillä joka päivä, viikonloppuisin pestään useampikin koneellinen pyykkiä. Yritän pyrkiä mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman luonnonmukaisiin menetelmiin sekä pyykinpesussa että kodin siivouksessa.

Etikka on itseasiassa vanha puhdistusaine, joka soveltuu moniin eri käyttökohteisiin ja lisäksi se on ympäristöystävällinen ja turvallinen aine. Etikka on ekologinen tuote, joka ei itsessään sisällä yleisesti allergisoivia aineita. Myös eteerissä öljyssä kerrotaan olevan puhdistavaa tehoa.

Tutustuin pyykkietikkaan nettikeskusteluissa ja päätin itsekin tutustua tarkemmin tuotteeseen. Kokeilin ensin messuilta ja sisustuskaupoista saataviin tuotteisiin ja totesin ne yksinkertaisesti toimivaksi jutuksi, mutta jatkuvaan käyttöön melko kalliiksi. Aloin selvittää, miten pyykkietikkaa voisi tehdä itse, koska raaka-aineet eivät maltaita maksa.
Jutussa kerron, miten yksinkertaista pyykkietikan valmistaminen itse asiassa on. 
  

Nyt on kotitekoista pyykkietikkaa kokeiltu iso pullollinen ja en voi olla kuin tyytyväinen käyttökokemuksiini. Tästä innostuneenä päätin ryhtyä tekemään niitä myös joululahjoiksi. 

Tein kiiltävälle tarrapaperille etiketit ja kiinnitin lasipinnoille tarkoitettuja hopeisia lumihiutaleita pullon kylkeen.


Mihin pyykkietikkaa käytetään?

Pyykkietikka korvaa huuhteluaineen. Etikkaa laitetaan pari ruokalusikallista pyykinpesukoneen huuhteluainelokerikoon. Pyykkietikka tekee pyykistä ihanan pehmeää ja erityisesti puhtaan tuoksuista ja sen kerrotaan poistavan pesuainejäämät pyykistä.

Se poistaa sähköisyyttä sekä ikävät hajut, mitä etenkin tummiin vaatteisiin voi liian alhaisessa lämpötilassa pestessä tarttua. 

Aine käy myös tekstiilien raikastamiseen suoraan suihkepullosta. 10 % pyykkietikkaa suihkepulloon ja loput vettä ja suihkutus tunkkaiselle tekstiilille.

Pyykkietikka toimii myös vaatteiden tahrojen poistoon, esim. deodorantti- tai hikitahroissa, savun ja homeen poistossa sekä esim. paitojen kirkastamisessa. Loraus etikkaa sankoon lämpimään veteen ja vaate liokomaan tunnin ajaksi (tai tarvittaessa yön yli liotus) ja tämän jälkeen vaate normaalisti pyykinpesukoneeseen.

Ihan aroille tekstiileille pyykkietikkaa ei kannata käyttää, kuten esim. silkille.

Pyykkietikka myös estää pesuainejäämien ja kalkkisaostumien muodostumista pyykinpesukoneessa. 

Etikan haju on kaadettaessa melko inhottava, mutta tuoksu haihtuu vaatteesta kyllä kuivuessa ja jäljelle jää raikas pyykin oma tuoksu.

Yleispuhdistusaine 

Pyykkietikka on kodin yleispuhdistuksessa eniten käyttämäni aine. Nopeinta siivous on kun laittaa suihkepulloon on 0,5 dl pyykkietikkaa ja loput vettä. 
Olen käyttänyt pyykkieteikkaa kaikille kotimme pinnoille, kylpyhuoneen laattoihin, saunan lauteiden pesuun, altaiden, wc-istuimen, peilien ja lasipintojen puhdistamiseen jne. Tässäkin on sääntö, että ihan aroille pinnoille etikkaa ei kannata käyttää.

Etikka irrottaa ruokasoodan kanssa myös pinttyneitä tahroja. Soodaa likaiselle pinnalle ja pyykkietikkaliosta suihkepullosta päälle. Syntyy jonkinlainen "kemiallinen reaktio" kun aineet kohtaavat (kuohunta), anna liota ja pyyhi puhtaalla vedellä.

Siivotessa etikan haju voi olla hieman pistävä, mutta niinkuin vaatteistakin, etikan tuoksu hälvenee nopeasti ja jäljelle jää puhtaan kodin tuoksu.

Miten pyykkietikka tehdään?

Hankin Ikeasta kauniita lasipulloja ja tulostin tarrapaperille ohjeen, miten etikkaa voi käyttää. Käytin tuotteessa tuoksuetikka -nimeä, sillä se kuvaa mielestäni paremmin tuotteen monipuolisuutta. "Valmistajan" nimenkin laitoin, vaikka minulla ei mitään firmaa olekaan ;)




Halusin käyttää mahdollisemmin aitoja raaka-aineita, näistäkin voi netistä halutessaan selvittää, mikä ero on aidolla ja "feikillä" etikalla. Myös eteriisissä öljyissä on eroja luonnonmukaisuudessa. Itse käytin Rajamäen Väkiviinaetikkaa ja Frantsilan 100 % luonnonmukaista laventeliöljyä sekä keitettyä jäähdytettyä vettä.

1. Ikea Korken pullo (1 l) ilmatiiviillä korkilla 
2. Vettä noin (1-)2 dl
3. Noin 15-20 tippaa eteeristä öljyä (kokeilemalla löytyy sopiva tuoksunmäärä)
4. Väkiviinaetikkaa pullo täyteen
5. Sekoitus
6. Ohjetarra kylkeen ja lumihiutale-tarrat



Kannattaa kokeilla, mielenkiintoinen aine!

Ihanaa 2. adventtisunnuntaita  ja hyvää alkavaa viikkoa!

- tarja -   


 PS.  Tervetuloa seuraamaan kotiporstuan elämää myös  Facebook-sivuille sekä Instagram :iin 

18 kommenttia:

  1. Tuttua on! Itse olen jo useita vuosia käyttänyt kotitekoista pyykkietikkaa. Omassani koostumus on hieman toinen...
    Hyvä keksintö ja kiva lahja.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että löytyy muitakin, mutta kauemmin pyykkietikkaa käyttäneitä. Itse tutustuin asiaan vasta viime kesänä ja nyt toteutin diy-version :). Minkälainen koostumus sinulla on? Niistäkin näkyy monenlaista versiota. Ihanaa viikkona sinullekin <3

      Poista
  2. Harmi kun etiketistä ei saa selvää iPadilla. Tosi kauniit etiketit ja pullot, ihana lahjaidea. Mitä öljyä käytit? Myös öljyn laadulla on merkitystä, minäkin teen itse pyykkietikkaa ja käytän vain puhtaita, laimentamattomia eteerisiä öljyjä. Kuulin myös että sitrusöljyjä ei saisi käyttää pesukoneessa, mutta en ole tutkinut asiaa sen paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin paremman version etiketistä, toivottavasti nyt näkyy padillakin? :). Minkä merkkisiä eteerisiä öljyjä sinä olet löytänyt? Ihan totta, sitrusöljystä olen kuullut myös, että sitä ei suositella käytettäväksi pesukoneessa, mutta faktaa minulla ei ole.

      Poista
  3. Ihana postaus - kiitos! Ja etiketit ovat hurjan kauniit? Huomasitko typon tuotteen nimessä? Se on kyllä aila sympaattinen - ehkä jopa tahallinen? ❤😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤😊. No hihii, huomasin, ensin harmitti, mutta sitten ajattelin, että olkoot ;)

      Poista
    2. Miten siinä on typo? Kauniit etiketit ☺️

      Poista
  4. Kauniit ja hyöylliset lahjat ja kiitos ohjeesta. Tätä teen:-)

    VastaaPoista
  5. Voi miten somia <3 olen käyttänyt etikkaa suoraan pullosta, mutta nämä olisivat aika ihania kylppärissä ja antaa lahjaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lea ❤😊. Ihan totta, niinkin sujuu kyllä :)

      Poista
  6. Kiitos hyvästä lahjaideasta. Etikka on täälläkin käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ❤😊. Kivaa kuulla, että monessa perheessä etikka jo käytössä!

      Poista
  7. Bongasin juuri blogisi ja ryhdyin lukijaksesi. Bloggaaminen on aika hauskaa (mulle vielä aika uutta). Tosi kiva idea! Tykkään itsekin tehdä omatekoisia joululahjoja ja tämä menee varmasti korvan taakse!!! Kaunis lahja ja mukavan edullinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi ja tervetuloa bloggaamaan ❤😊. Pitääpä tulla tutustumaan blogiisi ❤

      Poista
  8. Hei, olen törmännyt nyt ainakin kahteen erilaiseen systeemiin, ja minua hämmentää tuo vesi, miksi siihen lisätään vettä ? Ymmärsin kyllä että osa lisää vettä ja sitten liosta laitetaan puolidesiä tai desinkin koneeseen, mutta itse en oikein näe tuota veden logiikkaa ?
    Tein nyt itse viimeksi vain pelkällä etikalla ja laventeliöljyllä seoksen, yritän löytää jonkinlaisen ratkaisun mitä pitäisi kokeilla seuraavaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :). Olen kuullut että kun etikkaan laitetaan eteeristä öljyä, niin liuos samenee, mutta kun siihen lisätään vettä, pysyy liuos kirkkaampana ja ainakin kirkkaissa lasipulloissa kauniimpaa :). Mutta nyt siis kokeillaan seuraavaksi ilman vettä ja testaillaan ;). Onko jollakin kokemusta jo asiasta vai löytyisikö vielä muitakin vinkkejä, miksi liuokseen lisätään usein vettä?

      Poista
  9. Olen nyt tehnyt pyykkietikkaa monenlaisilla veden ja etikan suhteilla (4dl vettä, 1 etikkaa, puolet etikkaa ja puolet vettä jne.) mutta MITEN saan edes jonkinlaisen tuoksun pyykkiin kun pullossa tuoksuu mutta pyykissä ei yhtään? Käyttänyt Frantsilan Aito laventelia ja appelsiinia 15-20 tippaa 5 dl pullolliseen... Kalliita on öljyt ja näillä kokeiluilla siis ihan turhia nyt. Muutoin olen pyykin laatuun tyytyväinen. Olisko vinkkejä?

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)