keskiviikko 17. joulukuuta 2014

DIY paperitähti & kaksi erilaista ohjetta

Olen hurahtanut paperisiin tähtiin ja monien blogien innoittamana päätin itsekin kokeilla niiden valmistusta.







































Tein kahta eri versiota paperitähdistä. Molemmat ovat yksinkertaisia toteuttaa - ohessa ohjeet.

PAPERITÄHTI - versio 1:







































- kartonkia
- sakset
- viivoitin
  1. Leikkaa kartongista neliö
  2. Taita arkki keskeltä
  3. Mittaa lyhyt sivu, jaa luku kolmella. Mittaa vasemmasta alakulmasta laskemasi luvun verran ylöspäin. Vie oikea yläkulma tähän pisteeseen. Tee taite
  4. Vie vasen yläkulma sen alapuolella olevan taitteen yli. Uusi taite tulee edellisen päälle.
  5. Tee viimeinen taite keskelle työtä alkaen yläkärjestä (vie oikealla oleva kulma takakautta kohti vastakkaista kulmaa.
  6. Leikkaa oikeasta reunasta alaviistoon vasenta reunaa (kohti vasenta, saksien osoittamaa kärkeä). Avaa taitokset, taita pitkien sivujen taitteet ulos- ja lyhyiden sisäänpäin.
  7. Valmis :)  

1.




















2.


















3.



































4.



















 5.




















6.




















7.




















Näitä tähtiä kokeilin monta kokoa. Yhdistin jopa kaksi isoa kartonkia takaa teipillä, jolloin siitä tuli mukavan iso tähti. Mielestäni teippi ei erotu takaa juurikaan, koska asetin sen saumataitoksen kohdalle.

Pikkuruiset tähdet pääsivät olohuoneen pöydälle ja isot tähdet kera hopeapallonauhan halusi seinälle toiseksi nuorin tyttäremme :)



 








































PAPERITÄHTI - versio 2:







































- kartonkia
- kynä
- sakset
- liimaa 

  1. Taittele kartonki neljään osaan.
  2. Taittele kartonki kolmioksi
  3. Kun avaat kolmion, taitoksilla on saatu tähtimäinen kuvio
  4. Merkkaa kynällä vaaka- ja pystytaitoksien puoliväleihin pisteet. Leikkaa kartonkiin viilto piirtämääsi merkkiin asti.
  5. Kun taitat leikkaamasi viillon kulmat keskelle yhteen toisiaan vasten, siitä muodostuu sakara. Tee näin kaikille neljälle.
  6. Levitä liimaa jokaisen sakaran toiselle puolelle (ei nurjalle puolelle) ja paina puoliskot yhteen. Nyt puolet tähdestä ovat valmiina. Tee tähden toinen puoli kuten yllä.
  7. Levitä liimaa tähden sakaroiden tyveen, jotta voit yhdistää tähden molemmat puolet painamalla ne yhteen.
  8. Valmis :). (kuva ja ohjeet: Kotivinkki)





















 Nämä tähdet pääsivät ruokailutilan ikkunalle ja osa tähdistä hyllyyn.











































































Ihanaa Joulun odotusta :)

- tarja -

 

10 kommenttia:

  1. On kauniita tähtiä,viime jouluna oli tarkoitus näitä tehdä itsekin.Huomasin,että olit saanut tuon ihanan kuusityynyn!Se on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Kuusityyny on kotiutunut - ja se on niin ihana :). Mitäs me kuusifanit :)

      Poista
  2. Oii tuota ekaa versiota en olekaan kokeillut! Pitäisipä kokeilla, tykkään kovin! :) Jälkimmäisiä tähtiä sitten löytyykin jo aika monta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ilman muuta tehdä - todella helppoja toteuttaa :). Jos kartonki on oikein paksu, kannattaa reunat lopuksi viimeistellä ensimmäisessä tähti-versiossa. Onneksi netistä löytyy vaikka minkälaisia ohjeita - seuraavaksi ajattelin kokeilla ensimmäisestä versiosta olevaa kolmiulotteista mallia - saa nähdä miten käy :)

      Poista
  3. Kauniita ovat. Minä olen niin huono näissä, mutta sinulla oli kyllä niin selkeät ohjeet, jos vaikka yrittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3. Kannattaa kokeilla, oli tosi helppoja toteuttaa ja nopeasti tulee tähtiä lisää, kun ensimmäisen saa onnistuneesti tehtyä :)

      Poista
  4. Tosi kauniita!! En tiedä, onko muilla ongelmia mutta mulla kännykällä sun blogia selatessa noiden kuvien väliin jää isoja rakoja, vaikea hahmottaa postauksia aina.. Em

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Ja kiitos tiedosta koskien kuvien väliin jääviä rakoja. Olen näiden tietokoneiden kanssa aika onneton, voi, ehkä löydän tuohon korjauskeinon. Mutta kiitos paljon kun ilmoitit, niin tiedän selvittää asiaa. Ihanaa joulun odotusta :)

      Poista
  5. "Leikkaa oikeasta reunasta alaviistoon vasenta reunaa (kohti vasenta, saksien osoittamaa kärkeä)". En ymmärrä laudetta. Kuinka pitkälle asti leikataan? En saanut tähteä kun avasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän tehdä joku hetki uudelleen tämän tähden ja yritän selvittää tarkemmin, jos vain suinkin pystyn :)

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)