lauantai 21. marraskuuta 2015

DIY- JÄKÄLÄTÄHTI & jouluvaloja & lunta

Eilen illalla näillekin leveysasteille saatiin lunta ja aamulla silmät pyörähtivät - lunta oli yön aikana satanut kerralla melkoisesti.

Lumi sai aikaan fiiliksen, että on aika jouluvalojen. Päivän mittaan sain valot paikoilleen parvekkeiden kaiteille sekä etupihan hernepuihin.





Metallituolin päälle tein jäkälätähden ja tänään pyöräytin ympärille myös jouluvalot.


Jäkälätähden runkona on kaksinkertainen kanaverkko siten, että väliin jää noin 7 cm ilmarako. Reunat voi sitoa joko metallilangalla tai vääntelemällä reunapiikit yhteen. 
Joka reikään jäkäläpallo ja tähti on valmis. 





Ulko-ovikin kaipasi jotain mukavaa lisäystä. Hain metsästä naavaisia oksia ja tein niistä tähden.



Puulato on saanut jouluvalonsa jo syyskuun lopussa ja nyt tein oviin  jäkäläkranssit. Väänsin vanhat rautahenkarit pyöreäksi ja kiinnitin jäkälää ympärille metallilangan avulla. Ripustuskoukku onkin jo valmiina :)

 
  
 




Pakko mainita tuosta isännän tekemästä täydellisen kauniista puupinosta ❤️  - olen niin tykästynyt siihen, ettei sitä saa koskaan pilkkoa polttopuiksi ;)



Rentouttavaa lauantai-iltaa ❤️. Meikäläinen menee laittamaan väelle ruokaa ja sitten onkin saunan aika :) 

- tarja -


PS. Muistathan että kotiporstuan instagram päivittyy päivittäin - käyhän kurkkimassa  tästä  ♥

14 kommenttia:

  1. Niin kauniita juttuja olet tehnyt! Tännekin tuli ensilumi ja nyt on piha täynnä lumiukkoja ja suksien jälkiä :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kivoja diy-juttuja olet tehnyt jäkälästä. Tykkään niin paljon luonnon omista materiaaleista kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku ❤️. Ihan totta, niissä on oikeaa aitoutta ❤️

      Poista
  3. Ihanalta näyttää ja jo noin paljon lunta! Ihanat kranssit ja tuo jäkälätähti on niin <3!

    VastaaPoista
  4. Hienoja käsitöitä. Tuo jäkälä on tosi kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina ❤️. Jäkälä on niin ihanaa, päässä pyörii vaikka mitä ideoita mihin jäkälää voisi käyttää :)

      Poista
  5. Onpa tunnelmallisia käsitöitä! Kiitos vinkeistä, jotka usein osoittautuvat helpoiksi toteuttaa. Monesti on vain se aloittamisen kynnys vaikea. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️. Ole hyvä :). Ei muuta kun toteuttamaan :)

      Poista
  6. kauniita ja yksinkertaisia jäkäläkoristeita:)

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköistä. Tosi kaunis jäkälätähti ja kaikki muutkin koristeet <3

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)