lauantai 18. helmikuuta 2017

DIY Puuhelmi-amppeli & Pitsiliinojen uusi elämä

Hei kaikille - kivaa että olet tullut taas käymään!

Viime postauksesta onkin aikaa, niin kuin alkuvuodesta jo kerroinkin, aloitin konmarittamisen ja olen keskittynyt sen loppuunsaattamiseksi, sen vuoksi blogijutut jonkin aikaa päivittyvät hieman harvemmin.

Talon osalta konmaritus-urakka alkaa olla melkein lopussa tai sitten aloitan vielä toisen kierroksen, jolloin saan tavaraa vieläkin enemmän pois.


Seuraavaksi isken varastojen kimppuun ja toiveissa on ennen ihania kevätkelejä saada homma valmiiksi. Haaveena on siis marituksen jälkeen, että arki sujuu kesällä jouhevasti ja saan keskittyä puutarhaan ja kaikkeen muuhunkin mieleiseen.

Esittelen konmarituksen "tuotoksia" tässä kevään aikana ja lupailinkin viime postauksessa, että seuraavaksi esittelen eteiskuistin uudet tuulet. Tätä joudutte vielä vähän odotella, sillä näytän tässä ensin pari muuta DIY-juttua.

Flunssa iski viikolla ja konmaritus saa tältä viikonlopulta siirtyä eteenpäin. Ulkoilemaan en siis ole flunssan takia voinut mennä ja minuun iskikin auringonpaisteen myötä jonkinlainen "viherpistos" tai "kevättäminen" ja päätin hakea meille uusia viherkasveja piristämään.

Ruokailutilaan olen jo pitkään haaveillut amppelista ja mielessäni on ollut monenlaista mallia ja tänään tein niistä yhden version.
 
 
 
 
Hankin siis amppelikukan, joka on upean rönsyilevä Piilea. Tämä viherkasvi on valoon tai hajavaloon soveltuva ja tykkää niukasta kastelusta, sillä se on heikkojuurinen, eikä siedä liikaa kastelua.

Muoviruukussa oli valmiit muovisangat ja päässä koukku, mutta muovikoukku ei miellyttänyt, joten leikkasin sen irti ja kiepautin rautalankaa kolmen jäljellejääneen muovitikun ympärille ja pujotin koko matkalle valkoisia ja puunvärisiä puuhelmiä. Rautalangat  muovitikkujen päässä yhteen ja vielä muutama puuhelmi pidike-rautalangan ympärille.
 
 
 
 
 
 

Muoviruukku on harmaa, ihan ok sellaisenaankin, varsinkin kun Piilea tuosta kasvaa ja tuuhentuu, mutta pujotin kuitenkin ruukun ympärille  valkoisen Uashmama:n pussukan. Ensin laitoin muoviruukun ympärille muovipussin, jolloin kastellessa vettä ei mene pussukkaan.
 
 
 
 


Keittiön tiskipöydälle toin Kodinonni -kukan. Valitettavasti sitä en ole koskaan onnistunut pitämään hengissä, mutta toivottavasti nyt onnistuisin, sillä tykkään Kodinonnista todella paljon!
 
 
 
 
Kaappeja siivotessa tuli eteeni mummun tekemät pitsiliinat, jotka aikaisemmin olivat olleet lampunvarjostimina lasiveralla. Nyt pesin ne vesi-liimaseoksesta alkuperäiseen muotoonsa ja harsin ne Ikean valkoisten tyynyliinojen päälle. Kangas on pellava-lookia, joten sopii virkattujen pitsiliinojen kanssa mainiosti.
 
 
 
 
  
 
Laitoin tyynyt kuvauksen ajaksi olohuoneen sohvan päälle, mutta mielestäni ne sopivat  meillä toiseen huoneeseen paremmin, tästä ensi kerralla lisää :)
 
 
 
Olen innostunut valkoisesta harsokukasta ihan sellaisenaan tai tulppaanien kanssa. Harsokukka pysyy hyvänä viikkoja ja sekaan voi pujottaa viikottain piristykseksi vaikka muutaman tulppaanin.
 
 
 
 
Nyt voikaa hyvin ja mukavaa viikonlopun jatkoa!
 
- tarja -


PS. Tervetuloa seuraamaan kotiporstuan elämää myös  Facebook-sivuille sekä Instagram :iin 
 
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Hannele <3. Niin kevättää, että tekisi mieli tuoda lisääkin viherkasveja ja nuo amppelit on kyllä käteviä siinä mielessä, ettei vie pöytätilaa :)

      Poista
  2. Puuhelmet ovat niin ihania materiaalina. Tuli oikein nätti tuosta amppelista helmien kera ja tyynyt myös kauniit.

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)