sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Japanilaisen puutarhan siivousta

Meillä on kivipuutarha. Talon kivijalan viereen tuli mukulakivetys sekä laatoitus ympäri talon. Laajempi laatoitusalue tuli etupihalle sisäänkäynnin yhteyteen. Muilla alueilla on joko pinnassa olevaa mukulakivetystä tai kumivasaralla kivituhkan kanssa upotettua kivetystä.

Männyt roskaavat kivetystä eniten. Niiden neulaset ja puunkuori menevät joka kolkkaan ja rakoon. Puhdistaminen talven jäljiltä käy oikeilla työvälineillä. Apuna on hyvä ja leveä harava sekä märkä-kuivaimuri, jossa on puhallustoiminto. 

Puhdistaminen alkaa talon reunakivetyksiltä puhaltamalla kivien välissä olevat roskat kohti metsää. Puhalluksen jälkeen pienemmät roskat saa imuroitua imurin säiliöön. Imuri kestää siis vettäkin.

Tänään sain puhallettua ja pestyä suurimman osan kivetyksistä ja laatoituksista. Kun perustyöt tekee keväisin, on kivipuutarha todella helppo.

Puutarhatöissä on ihan parasta, kun näkee töidensä jäljet ja ajatukset kulkee ihaillen kevättä ja kasvien nuppuja :)








2 kommenttia:

  1. Komea piha teillä on kivistä ja laatoista tehtynä. Ainakin kuulostaa sille, että on myös helppohoitoinen. Onko teille tehty pihasuunnitelma, vai oletko itse ideoinut? Onko mukulakivien välit tiivistetty millä aineella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin että helppohoitoinen, ainakin jos vertaa entisen talon puutarhaan jossa yli 2000 m2 nurmikkoa, pensaita, rinteitä ja isoja kukkapenkkejä ;). Keväisin tietysti havunneulasten siivousta laatoitukselta ja kivetyksistä. Rinteisiin mukulakivet on tiivistetty kumivasaralla ja kivituhkalla, tasaisilla alueilla mukulakivet on irrallaan.

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)