perjantai 27. helmikuuta 2015

1-vuotias Blogi & Design ARVONTA



Pirteää perjantaita & viikonloppua!

Blogini on nyt 1-vuotias. Lauantaina 22.02.2014 perustin tämän blogin ja julkaisin ensimmäisen kirjoitukseni: Tervetuloa meille - kotipostuaan  (klik).

Mietin sisustus- ja puutarhablogin perustamista pitkään ja seurailin silloin tällöin toisten blogeja, uskaltaisinko minäkin, saisinko lukijoita, kehtaisinko (= tarkoittaa näillä leveysasteilla sanaa hävettää / uskaltaa ;)), olisiko minulla riittävästi annettavaa / asiaa.

Blogin kirjoittaminen on hauskaa. Se on vastapainoa työlle ja arjen kiireille, hetki jolloin saan uppoutua kauniiden asioiden ja rakkaan harrastukseni, sisustuksen maailmaan.
 
Kirjoitan blogia omalla nimelläni ja kasvoillani, mutta koen että joidenkin asioiden on hyvä olla yksityisiä, eli yksityiskohtaisempia arkipostauksia tai perheen tunnistettavia kuvia ei ole jatkossakaan tulossa :). Ennemminkin koen, että blogistani voisi joku toinenkin saada joskus jonkun kivan idean tai oivalluksen positiiviseen arkeen :).

Kirjoittamalla olen oppinut liudan asioita sisustamisesta, designista, puutarhasta, valokuvaamisesta jne. ja samalla tajunnut, kuinka paljon minulla on edelleen opittavaa ja kehityttävää kaikissa mainitsemissani asioissa. Olen tullut yhä uteliaammaksi tälle harrastukselle, saanut paljon inspiraatioita ja hämmästynyt siitä, kuinka teitä lukijoita onkaan vuoden aikana kertynyt sekä blogiin että facebookiin (+muut kanavat). Olen hirmuisen iloinen teistä jokaisesta siellä ruudun takana!

Tervetuloa siis myös kaikille uusille kirjautuneille lukijoille täällä blogissa ja tykkääjille Facebookissa.  Kaunis erityiskiitos teille ihanille, jotka olette jaksaneet kommentoida ja tykätä ja pysyä matkassa koko tämän ajan! Olette tehneet blogin kirjoittamisesta mielekästä!


Eikös tässä ole jo aika monta hyvää syytä järjestää 1-vuotis arvonta!

Palkinto pitää sisällään:

Design by Eero Aarnio Pony -PYYHKEET 2 kpl sekä kevään uutuus Pentik Koivu –shampoo.

 

Professori Eero Aarnio on yksi suurista modernin kalustemuotoilun vaikuttajista. Aarnio on tullut tunnetuksi 1960-luvulla lasikuidusta muotoilemistaan futuristisista tuoleista, esim. Pallotuoli sekä Pastilli, Tomaatti ja Formula. Arvonnassa olevat pyyhkeet ovat skandinaaviseen makuun sopivalla Pony -kuosilla ja ne ovat legendaarisen suunnittelijan, Eero Aarnion käsialaa.

Pentikin keväiset uudet saunatuotteet hurmaavat. Arvonnassa on uutuus Pentik Koivu –shampoo, ja se sopii kaikille hiustyypeille. Tuote on kotimainen, korkealuokkaisista kasviöljypohjaisista raaka-aineesta valmistettu.

 

Tähän keväiseen arvontaan voit osallistua seuraavasti:  ARVONTA PÄÄTTYNYT.

1 arpa =  kommentoi tätä postausta (anonyymit jättäkää toimiva sähköpostiosoite). Arvontaan voit vaihtoehtoisesti osallistua myös Facebookissa kommentoimalla postausta.

2 arpaa =  yllä olevan mukainen kommentti + liityt blogini lukijaksi tai tykkäät Facebook-sivuistani (jos et ole vielä lukija/tykkääjä).

3 arpaa = kommentoimalla, olemalla lukijani (tai tykkääjä Facebookissa) sekä jakamalla arvonnan blogissasi tai Facbook-sivuillasi.

Muistathan kertoa kuinka monella arvalla osallistut :)

Synttäriarvonta päättyy Tarjanpäivänä  lauantaina 07.03.2015 klo 23.59. ARVONTA PÄÄTTYNYT.

Onnea arvontaan kaikille :)

- tarja -

66 kommenttia:

  1. Kiva arvonta. Onnea 1-vuotiaalle! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  2. Yhdellä mukana :) Onnea 1-vuotiaalle <3

    VastaaPoista
  3. Onnittelut Kotiporstualle! 2 arpaa! :)

    VastaaPoista
  4. Onnea yksi vuotiaalle,on ollut kiva seurata juttujasi.
    Ihanan arvonnan olet järjestänyt.Mukana kahdella.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea 1 wee! :) 2 arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  6. Onnea 1-vuotiaalle. Kahdella arvalla mukana. Kiva arvonta, kauniit nuo pyyhkeet.

    VastaaPoista
  7. Onnea 1-vuotiaalle! Sulla on kyllä ihana blogi. :) Kahdella arvalla mukaan arvontaan! hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnea 1-vuotiaalle.Yksi arpa. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea! Mä olen kahdella arvalla mukana :-)
    noraemilia.seppala (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea 1-vuotiaalle! Yhdellä mukana kivassa arvonnassa :)

    Veera / veetu89 at jippii.fi

    VastaaPoista
  11. Osallistun yhdellä arvalla. bucar90@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Onnittelut! Yhdellä mukana kivassa arvonnassa :)
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  13. Onnea 1-vuotiaalle! Kahdella mukana :)

    VastaaPoista
  14. Onnittelut 1 vuotiaalle blogillesi <3 yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  15. Paljon onnea blogille! :-) Osallistun kahdella arvalla: Olen julkinen lukija. :-)

    jelena.nieminen(At)hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Sydämelliset onnittelut 1-vuotiaalle! Osallistun tietty samalla arvontaan kahdella arvalla. Kivaa tämä bloggaaminen tosiaan on! :)

    VastaaPoista
  17. irmeli.nieminen@hotmail.com28. helmikuuta 2015 klo 12.10

    Onnea! Ja ihana arvonta! 1 arpa, kiitos. :)

    VastaaPoista
  18. Kolmella arvalla mukana! Onnea 1-v ja kiva on lukea postauksiasi!!

    VastaaPoista
  19. onnea taaperolle! Tietysti mukaan ja kahdella :)

    VastaaPoista
  20. Yhdellä arvalla mukana. Myös minun blogissani on arvonta käynnissä. Huomenna viimeinen päivä osallistua.

    VastaaPoista
  21. Onnea yksivuotiaalle! Kiva kun kommentoit blogissani, niin löysin tänne. Ja heti samantien mukaan myös arvontaan kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  22. Onnea! Yksi arpa minulla taskussa
    maiqquu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Osallistun 1 arvalla. miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  24. Oikein hurjan paljon onnea! Blogisi ja etenkin puutarha-aiheiset postaukset antavat paljon inspiraatiota :) Yhdellä mukana!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Onnea 1-vuotiaalle =)! Mukaan yhdellä arvalla.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana :) 2 arpaa kiitos.

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Onnea 1-vuotiaalle! :)

    Kahdella arvalla mukana.

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Yhdellä mukana 😊 onnea 1-vuotiaalle! jasminella82 at gmail.com

    VastaaPoista
  29. Onnea 1-vuotiaalle. Mukana yhdellä. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Ihana arvonta. Ilman muuta mukana ja yhdellä. Onnea myös. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  31. Mukana kahdella arvalla! Löysin tieni tänne blogiisi Made in Koti-blogin linkin kautta vasta äsken, mutta onnittelut kuitenkin 1-vuotiaan blogitaipaleen johdosta!

    xeve(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  32. Onnea! Juuri tuota kehtaamista aprikoin aikoinani.. nyt kehtaan jo vaikka mitä! Kolme arpaa kehiin. Linkitin omaani!

    VastaaPoista
  33. Onnea yksivuotiaalle!

    Minäkin olen aina silloin tällöin pohtinut oman blogin perustamista. Sisältö olisi varmaankin puutarha-, sisustus- ja lastenvaateaiheista, mutta niitä blogeja tuntuu riittävän jo ennestään. Syy miksi olen tyytynyt lukemaan muiden blogeja, on se, etten haluaisi kirjoittaa liian tunnistettavasti enkä laittaa kuvia blogiin perheestäni tai itsestänikään. Liian anonyymi blogi taas saattaa sitten olla liian tylsää luettavaa. Kiitos kuitenkin teille bloggaajille, jotka jaksatte kirjoittaa meidän muidenkin iloksi :) Mukaan arvontaan kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  34. Onnea! Olen lukija bloggerin kautta ja seuraan fb:ssä, missä linkin myös jaoin. Mukana siis kolmella arvalla.
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Onnea! :) 2 arvalla mukana. emppu_i@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. onnea 1-vuotiaalle blogille! mukana yhdellä arvalla!!!
    arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. yksi arpa ! kiva arvonta! onnittelut blogille!!!=)
    T:Jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  38. Yhdellä mukana! Onnea uuteen blogivuoteen!
    jonnullepostia@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Onnea 1-vuotiaalle, ihan kunnioitettava saavutus jo! :) Ja toivottavasti jatkat vielä pitkään. Osallistun mukaan yhdellä arvalla. mistletoe@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Onnea! Kahdella arvalla mukana. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Onnea blogille!
    Kahdella arvalla mukana.

    villailonablog@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Onnittelut! 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Onnea, onnea!
    Ihana palkinto. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  44. onnea!
    mukana arvalla!
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  45. Onnea blogille :) Mukana kahdella arvalla. / jani.koskinen83@gmail.com

    VastaaPoista
  46. yhdellä arvalla mukana.
    paolo_(miukumauku)suomi24.fi

    Onnittelut blogista!

    VastaaPoista
  47. Onnea ja yhdellä arvalla mukana! :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Onnittelut! Kahdella arvalla mukana. marjukkajoutsi@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Onnea 1-vuotiaalle blogillesi ja tuleville nimipäivällesi Mukana ihanassa arvonnassa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  50. Mukana yhdellä arvalla :)
    laukkanoora (at) gmail.com

    VastaaPoista
  51. Lukijana kahdella mukaan. Oi miten tulikin koivun tuoksu mieleen... paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Löytyi taas yksi blogi seurattavaksi! Mukana yhdellä arvalla (saritormala(at)hotmail.com)!

    VastaaPoista
  53. Hei! Yhdellä arvalla mukana!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  54. Kahdella mukana, tosi kiva arvonta!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Oikein paljon onnea! Miepäs osallistun kahdella arvalla tähän hienoon arvontaan :)

    VastaaPoista
  56. Yhdellä mukana. Kivan näköinen kivipuutarha teillä! Tykkään alppiruusuista, ihania. Ja hyvää Tarjanpäivää!

    VastaaPoista
  57. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
  58. 2 arpaa kiitos.

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Yhdellä arvalla mukana. Kiva arvonta :)

    VastaaPoista
  60. Mukana olen 1:llä arvalla. Seurannut olen blogiasi jo jonkin aikaa. Mukavia diy projekteja sinulla :) sanna.maatta(at)telemail.fi

    VastaaPoista
  61. Yhdellä arvalla mukaan!
    kivaa kevään odottelua: )
    Sillan.henna@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Onnea ja iloa blogin vuosipäivänä ja nimipäivänä kaimalle- arvalla mukana
    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Arvonta on päättynyt. Kiitos kaunis jokaiselle osallistuneelle ja kiitos onnitteluista ja kommenteista - lämmittävät todella sydäntä ♡

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)