sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Vihreää teetä ja muita herkkuja Nicolas Vahé :lta

Luovuin kahvin juonnista viime kesänä 26 vuoden jälkeen. Elimistö vaati kahvia kellontarkkuudella ja oireili esim. päänsärkynä, vatsakipuna ja turvotuksena. Päätin, että jätän kahvin kerralla pois - pari viikkoa elimistö oireili päänsärkynä, mutta sen jälkeen olo helpottui.

Minulla ei ollut mitään kokemusta teelaaduista - olemassa oli vain Liptonin normi musta tee ;), mutta olin kuullut, ettei kahvista mustaan teehen siirtyminen olisi sen terveellisempää.



Sitten kuulin vihreästä teestä ja sen terveysvaikutuksia ja päätin kokeilla. Olen kokeillut monia marketeissa myytäviä teelaatuja ja nopeisiin tee-hetkiin ne ovat oivallisia.

Kun aikaa on oikeasti hieman istahtaa, haudutan ehdottomasti Nicolas Vahé:n vihreää irtoteetä, joista suosikkini on T1, joka on maustettu passionhedelmällä ja kookoksella sekä T3, joka on maudettu vadelmalla ja inkiväärillä.  Näitä tuotteita voi tarjoilla sekä höyryävän kuumana tai jäähdytettynä jääteenä. Ne voi makeuttaa joko hunajalla, sokerilla tai makeutusaineella.
Laadukkaan vihreän teen maku on raikas ja hyvin luonnollinen

Hankin myös Vahén teesiivilän, jossa on valmiina alunen.  Käytössäni on myös Eva Solon teesiivilä sekä Pentik:n teekannu, niistä voi lukea täältä ja täältä.

Tilasin ihanasta Herttanen -puodista täydennyksiä teevarastoon ja sain kokeiltavaksi Nicolas Vahé:n hunajaa (laventeli). Voin kertoa että se on aivan loistavaa teejuomisen, myslin tai luonnonjogurtin kanssa.
Kiitos kaunis Herttaselle ihanasta yllätyksestä



 
















Kuukausi sitten hankin muitakin Vahén täydennyksiä keittiöön: Extra Virgin -oliiviöljyä. Se on upeassa keramiikkapullossa - kelpaa pitää näytillä tiskipöydällä. Öljy sopii paistamiseen ja maustamiseen. 




Aikaisemmista keittiömme Nicolas Vahé -herkuista voit katsella täältä.

 Aurinkoista sunnuntaita sinulle sinne ruudun toiselle puolelle

- tarja -


Blogini löytyy myös:  Facebook / Blogilista / Bloglovin / Pinterest / Instagram  - tervetuloa mukaan!    

10 kommenttia:

  1. Pitäisi itselläkin kokeilla jotain kunnon teetä, kiitos vinkistä! Hih vaikka kahvinjuoja tosiaan olenkin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantsii kokeilla - yllätyin itsekin miten "aito" tee on niin raikasta ja loistavan makuista :)

      Poista
  2. Voisikin taas välillä vaihtaa teehen :) Tykkään katsella näitä sun kuvia.. Niin kaunista :)

    VastaaPoista
  3. Nuo NV:n tuotteet ovat kyllä hyviä ja toki ilo silmällekin. Täytyykin testata myös teetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, pakkauksetkin niin syötävän kauniita että haluaakin niiden olevan esillä ihan reilusti :)

      Poista
  4. Minä olen testaillut monia tee laatuja juurikin sillä ajatuksella että lopettaisin tuon kahvinjuonnin, mutta en ole saanut aikaiseksi lopettaa ja tosiaan minullakin tuota päänsärkyä heti ilmaantuu jos en kahvia juo....Mut jospa tässä ottaisin itseäni niskasta kiinni ja kokeilisin teen juontia vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja ajatuksia. Elimistö vaati kahvia ihan selvästi ja tympäisi että oli niin kellontarkasti saatava kahvia. Pari viikkoa kun jaksaa pään jomotusta, niin se on siinä :)

      Poista
  5. Niin selkeät ja kauniit pakkaukset!
    Sopivat hienosti keittiöösi!
    Tuo T1 kuulostaa aivan liian herkulliselta!!
    Itse olen tee-ihminen, vatsa ei kestä kahvia ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää että selkeät pakkaukset tekivät ensin vaikutuksen, sitten huomasin miten laadukas makukin on. Tuo T1 on nautinnollisen hyvää!

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)