lauantai 25. heinäkuuta 2015

Opiskelijakodin sisustaminen ♥

Toiseksi vanhin tyttäremme jatkaa opintojaan Tampereella ja oman vuokra-asunnon sisustaminen oli jälleen edessä. Edellisestä muutosta, Vaasasta, on aikaa pari kuukautta.

Asunto on 42 m2 ja sisältää eteisen, josta on kulku kaikkiin muihin tiloihin: tilava vaatehuone, kylpyhuone ja olohuone. Olohuoneen yhteydessä on pikkuruinen keittokomero. Olohuoneen yhteydessä on kiva ranskalainen parveke. Lattiat ovat tammiparkettia ja seinät on maalattu puhtaanvalkoisella. 
Tytär kertoi heti, että tästä asunnosta sisustetaan enemmän kodin näköinen, koska opinnotkin kestävät vuosia. Hän halusi kodista musta-valkoisen ripauksella jollakin tehostevärillä - tehosteväri selventyi kun sisustuskuvat oli otettu :). 

Hän halusi myös enemmän kodikkaita yksityiskohtia sisustukseen ja tiettyjä naisellisia juttuja


 

Aloitimme sopivan sohvan etsinnällä. Siinä piti olla kulmadivaani, jossa on myös vuodemekanismi, jolloin sen saa tarvittaessa levitettyä vuoteeksi ystäville. Ja väri olisi ehdottomasti musta nahka. 
Ikean uutuus Friheten-kulmavuodesohva vaikutti sopivalta ja kävimme koeistumassa sohvan pari kertaa. Tässä sohvassa plussaa oli, että divaaniosan voi tarvittaessa siirtää myös toiselle puolelle.




Kaunis ja ilmava metallinen TV-taso löytyi Ikean uutuusmallistosta, Vittsjö  - se on juuri sopivan kapea tilaan sekä uudelle, Sony:n 40 tuumaiselle tv:lle.Tason vierelle istutettiin Ikeasta löytynyt viherkasvi -  valkoinen ruukku Ikeasta.




Olohuoneen sohvapöytä on edellisestä kodista ja sen päälle tuotiin pieniä yksityiskohtia.  Ihanan naiselliset kynttilät löytyivät Ikeasta ja vaaleanpunaisen kynttilän myötä myös mieleinen tehosteväri löytyi: vaaleanpunainen samettipintainen tyyny sohvanpäälle, vaaleanpunaisen metallikynttilälyhdyn tv:n viereen, vaaleanpunainen HK Living metallivalaisin keittiön pöydän ylle ja yksittäinen kukka keittiön pöydälle - nämä kun lisätään sisustuskokonaisuuteen, on tyttömäinen tunnelma taattu pienillä vaaleanpunaisilla yksityiskohdilla höystettyinä :)




Matot haluttiin uusia värimaailmaan sopiviksi. Hobby Hall:sta löytyi puhtaanvalkoinen nukkamatto olohuoneeseen. Pikkuruiseen keittokomeroon löytyi VM-Carpetin ihastuttava raitamuovimatto.


  


Sijoitimme keittiön pöydän ikkunoiden alle, siitä tulee mukavasti luonnonvaloa - pöytä toimii siis myös työpöytänä, koko on 75 x 75 cm, Ikeasta. Pöytä on entisestä kodista ja vanhin tyttäremme lahjoitti  uudenkarheat mustat nahkatuolinsa pöydän ympärille.





Olohuoneen seinän julisteet ovat Desenio :sta, (klik). Tytär halusi ne meidän olohuoneestamme mukaan :) ja mielestäni ne sopivat nuoren naisen kotiin erinomaisesti. Deseniosta löytyy kyllä aivan ihania sisustusjulisteita, kannattaa tutustua!





Tähän asuntoon tarvittiin lisätä muutama valaisin. Olohuoneen kattoon asennettiin Ikean puhtaanvalkoinen kangasvarjostin ja jalkalampuksi valittiin Ikean Anfoni - lattia-/lukuvalaisin - sen voi tarvittaessa siirtää keittiön pöydän ylle antamaan lisävaloa etenkin talvisia läksylukuja varten - se on riittävän korkea ja siinä on mukavasti säätömahdollisuuksia ja valoteho on hyvä.

Keittiön pöydän ylle löytyi lisäksi vaaleanpunainen HK Living -metallivalaisin. Se on normi pistorasiapäinen, sillä katossa ei ole kattovalaisinpistoketta. Metallivalaisin siis asennetaan kattoon kiinnitettävään koukkuun ja vedetään johdot piilossa puisen verhokapan takana ja kytketään tavalliseen seinäpistorasiaan.




Olohuoneen puhtaanvalkoiset verhot ovat H&M:sta ja niitä on kaksi rinnakkain molemmin puolin.

Keittokomeron kapeaan ikkunaan tein Ikean Nummer kankaasta tiukan kapan siten että sekä ala- että ylähelmassa on metallilistat kujissa  ryhdikkyyttä tuomaan. Metrin kangaspalasta tuli vielä sohvan päälle tyyny ja uuninluukkuun keittiöpyyhe. Makuuhuoneen verhot ovat vielä etsinnässä.

Keittiön leikkuulauta on omaa diy-tuotantoani - myönnän, että kuvio on lainattu Ferm Livingiltä ;)








Olohuoneen mustavalkoiset tyynyt ovat myös omaa diy-tuotantoani ja tämä kuvio on otettu Asplund -tyynyistä. Pitkulaisen tyynyn tein Ikean Nummer -kankaasta. Valkoiset samettityynyt ja torkkuviltti on Sisustus Kokon :sta.

  
 


Eteisen säilytysnaulakko tuotti jo enemmän mietintää ja päädyimme viimein Ikean pystynaulakkoon pienen tilan vuoksi. Pieni kenkäteline on vielä hakusassa. Hobby Hall:n harmaa-valkoinen raitamuovimatto on kokoa 80x200 cm.
Kiva pyöreä peili löytyi Halpa-Hallista - siitä on mukava kurkata vielä viime hetkellä ennen menoa :)

 


Makuuhuoneen tekstiilit ovat Lennol:lta ja matto on edellisestä kodistamme. Verhot ovat vielä hakusassa, mietimme vaaleita yksivärisiä pellavaverhoja. Valkoiset pimennysrullaverhot sekä makuuhuoneeseen että olohuoneen isoon ikkunaan ja ranskalaisparvekkeen oven eteen hankimme Ikeasta. 

Vanha piironki on edellisestä kodistamme ja olisin sen jo myynytkin pois, mutta tytär on ihastunut siihen ja halusi sen ehdottomasti myös tähän kotiin. Valaisin piirongin päällä on Ikeasta, samoin kuin tulppaanitaulu ja seinää nojaava kokovartalopeili.
Valkoisen nahkatuolin on päällystänyt ammattiverhoilija ja sängyn valkoisen nahkapäädyn päällystin itse.





Rankka kaksipäiväinen sisustusreissu Tampereella takana - mutta aina niin mieleistä puuhaa, varsinkin kun tytär ilmoitti, että tämä näyttää mieleiseltä kodilta





Hyvää lauantai-iltaa

- tarja -

 

Blogini löytyy myös:  Facebook / Blogilista / Bloglovin / Pinterest / Instagram  - tervetuloa mukaan!

14 kommenttia:

  1. Ihana opiskelijakoti tytöllä ♥ Tekemäsi tyynyt on myös aivan ihanat.

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis opiekelijakämppä. :)

    VastaaPoista
  3. Kauniisti sisustettu tyttäresi koti ❤️ Musta valkoinen värimaailma sopii hyvin, ihanan säväyksen tuo esim tuo vaaleanpunainen kynttilä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis ♥. Juuri tuosta vaaleanpunaisesta tuli tehosteväri musta-valkoisen keskelle :)

      Poista
  4. Aivan unelma nuorelle tytölle ...ja ihan kenelle vain :)

    VastaaPoista
  5. Hei,
    Satutko muistamaan noiden verhojen nimeä? Etsin itse ikeasta tuollaisia eilen, mutta en löytänyt. Onko tuossa tavallaan kahdet päällekkäin? Ihan todella kauniit, kuten myös tuo teidän Pappelina-matto, josta tulin tähän blogiin käyttäjäkokemuksia lukemaan :)

    Iloista syksyn alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :). Voi apua, verhot ovatkin H&M:sta, eikä Ikeasta :(. Ne hankittiin jo viime vuonna H&M :sta ja niitä on 4 kpl ja ovat puuvilla-polyesterivoileeta, 4 kpl, silloin yht. 29,98 eur, eli todella edulliset, mutta oikeasti yllättävän hyvännäköiset puhtaanvalkoiset verhot :). Ne on ripustettu vierekkäin, kokoa en valitettavasti muista, mutta lyhensin ne liimanauhalla silittämällä. Pappelina on ihanan laadukas matto, suosittelen ihan sydämestäni! Tässä syksyn aikana on tulossa käyttäjäkokemusta myös kilpailijamatosta, kunhan pääsen ensin testaamaan :). Ihanaa syksyn alkua myös sinulle ja tervetuloa blogiini uudelleenkin <3

      Poista
  6. Moikka! Olen muuttamassa pienempään asuntoon ja selailin sohvia ja törmäsin juurikin tuohon Friheten -vuodesohvaan. Olisko sun tyttärellä kertoa kokemuksia sohvasta? Miten kestää, onko siinä hyvä nukkua jos kaverit on käyneet kylässä? Kaikki mieleen tulevat jutut olisi kiva kuulla. Ja täytyy sanoa, että uskomattoman kaunista jälkeä olette saaneet aikaiseksi. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentistasi <3. Hyvin on sohva kestänyt ja helppo pyyhkäistä puhtaaksi. Miinusta sohvassa on, että esim. Sormenjäljet näkyvät melko hyvin ja ettei sohva ole pehmoiseen löhöilyyn tarkoitettu, ryhdikäs sohva siis. Kun sohva levitetään sängyksi, vaatii petarin tietenkin, tyttärellä vaatehuoneessa rullalla 5 cm paksuinen petauspatja sohvan päälle. Hyvä varasänky, itsekin testattu :), mutta ei mikään laatusohva.

      Poista
  7. Ihanan näköinen koti, kelpais itellekkin :) kyselisin myös käyttökokemuksia tuosta sohvasta, hankinta harkinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Yllä hieman käyttökokemuksia sohvasta :)

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)