lauantai 20. toukokuuta 2017

PÖYTÄVALAISIN ARVONTA - Sessak

Hei, ja mukavaa että olet siellä ruudun toisella puolella.

Säät ovat hellineet ja niinpä niistä on nautittu viettämällä aikaa mahdollisimman paljon puutarhassa. Monenlaista juttua pihalla onkin menossa ja niistä juttua sitten myöhemmissä postauksissa.

Tänään minulla onkin kivaa kerrottavaa, sillä sain arvottavaksi aivan huikean pöytävalaisimen ja postauksen lopuksi kerron vielä edellisen arvonnan voittajan.

Mutta palataan aiheeseen eli Sessak :n uutuuteen, upeaan kristalliseen pöytävalaisimeen.
 
Elsa -pöytävalaisimen jalka on käsinleikattua kristallia ja valkoinen kangasvarjostin on tyylikkään yksinkertainen. Ei siis ollut vaikeaa löytää sille paikka kodistamme.
 
 
 
 
  
 
 
Makuuhuoneemme Muurame-laatikosto kaipasikin pöytävalaisinta ja mielestäni kristallijalkainen Elsa sopii hyvin tunnelmaan. Se on muotokieleltään ylellinen ja sopii mainiosti sekä moderniin että maalaisromanttiseen sisustukseen tai jotain siltä väliltä - pientä ylellisyyttä siis joka kotiin :)
 
 
 

Sessak on valaisimia myyvä ja maahantuova perheyritys Porvoosta. Sessak tuo markkinoille ainutlaatuista, jatkuvasti uudistuvaa muotoilua valaistukseen.
 
Asiakastyytyväisyys perustuu monipuoliseen tuotevalikoimaan, kuukausittain vaihtuviin uutuuksiin ja omien suunnittelijoiden tuotteisiin.
 
  
 

Myös sinulla on mahdollisuus voittaa samanlainen Elsa pöytävalaisin.
 
 
 
Voit osallistua arvontaan täällä blogissani, kotiporstuan Facebook-sivuilla sekä Instagramissa. Varmista siis voittomahdollisuutesi myös näissä kanavissa.
 


1. arvan saat kommentoimalla, mistä Sessak.fi valaisimisesta sinä tykkäät.
 
2. arvan saat kommentoimalla, mistä Sessak.fi valaisimisesta sinä tykkää sekä olemalla blogini lukija. Voit liittyä lukijaksi (Google-käyttäjäraati) oikealla olevasta linkistä.
 
3. arvan saat kommentoimalla, mistä Sessak.fi valaisimisesta sinä tykkäät, olemalla lukijani sekä jakamalla tämän arvonnan omilla sivuillasi.
 
Kerrothan, monellako arvalla olet mukana arvonnassa. Anonyymit lukijat, muistakaa ilmoittaa sähköpostiosoitteenne.
 
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. Arvonta päättyy 31.5.2017 klo 23:59. Voittaja julkaistaan seuraavassa postauksessa. Onnea arvontaan jokaiselle tasapuolisesti :)

Blogiyhteistyö.
 
 
Ihanaa lauantai-iltaa!
 
- tarja -
 
 
PS.  Edellisen arvonnan voittajakin on tänään arvottu arvontakoneella ja onnellinen voittaja on Sari Kinnari - onnea Sari. Ilmoitathan sähköpostilla yhteystietosi, niin laitetaan risutötteröamppeli puutarhaa kaunistamaan :)

85 kommenttia:

  1. Isla valaisin olisi minun suosikki. Mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  2. Paljon kauniita valaisimia mutta suosikkini on Elsa valaisin. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  3. Eva pöytävalaisin :)
    kahdella arvalla mukana
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana. Jack lattiavalaisin on suosikkini.

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti arvottava Elsa valaisin on omaan tyylitajuuni juuri sopivan elegantti. Kahdella arvalla mukana. :) hallsta@netti.fi

    VastaaPoista
  6. Elsa-valaisin on mielettömän hieno, koska sopisi täydellisesti sisustukseeni valkoisen lipaston päälle luku- ja löhöilynurkkaukseen! Aivan valtavan paljon hienoja valaisimia, keittiööni pöydän yläpuolelle olisi aivan upeat Corbin-riippuvalaisimet, terassille valitsisin tunnelmaa luomaan Maison-lattiavalaisimen! :) Yhdellä arvalla mukana, minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Elsassa on sitä jotakin. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Elsa on tyylikäs pöytävalaisin, tulisi olohuoneen lipaston päälle, yksi arpa minulle.
    Airiina
    aiholapp@uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  9. Esla on kaunis :) mukana kahdella arvalla http://valkoinenhaave.blogspot.com/

    VastaaPoista
  10. Elsa on upea!
    Yksi arpa,
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukana! Axel -kattovalaisin on mielestäni ihana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Jack lattiavalaisin😋makuuhuoneeseen

    VastaaPoista
  13. Olipas kauniita valaisimia kerrassaan. Evan ja Elsan välillä mietin mutta päädyin tuohon tyylikkääseen Elsaan:-) Kaksi arpaa kiitos

    VastaaPoista
  14. Pöytävalaisimista Elsa, kattovalaisimista Vilho. Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Noah55 varjostin on ihana 😍 Kahdella arvalla mukaan! nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Elsa on kaunein :) 2lla arvalla mukana
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  17. Kyllä tuo Elsa on kaunis ja saisi paikan olohuoneessa. Mukana 3 arvalla.

    VastaaPoista
  18. Sikri-riippuvalaisin on mielenkiintoisen näköinen. Lukijana mukaan 2 arvalla.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Elsa sopisi meillekin hyvin! Yhdellä arvalla mukana.
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  20. Minä pidän täsät ELSA valaisimesta. Siinä keveällä tavalla yhdistyy tyyli ja klassisuus.
    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Cody valaisin. Kahdella mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Cody sopisi loistavasti vierasmakuuhuoneeseen, josta vielä vuoden asumisen jälkeen puuttuu valaisin. Kahdella arvalla mukana.

    rouvay(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Elsa -valaisin. Kolmella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  24. Sanni riippuvalaisin oli hieno :)
    anna_88@luukku.com

    niin, ja kaksi arpaa :)

    VastaaPoista
  25. Esimerkiksi Apollo-lattiavalaisimesta. Yhdellä mukana.
    sanameris(a)luukku.com

    VastaaPoista
  26. Tuo Elsa-valaisin on kaunis. Tykkään, myös kattovalisin Corner 2:sta..:)
    Kahdella mukana.
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Musta Corbin valaisin on oma suosikki. Yhdellä mukaan. matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  28. 1 arpa. Minun mieleeni on Vilho - lamppu. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Elsa on klassisen kaunis.Sen kaunottaren valitsisin itse.Kahdella arvalla mukana.pupuakka@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Laaka-valaisin ehdottomasti jo senkin vuoksi, että suunnittelija-Laura on tyttäreni koulukaveri!
    Kahdella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukana.http://sessak.fi/fi/tuotteet/bazar
    pia_turunen@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Kahdella mukaan ja Corbin riippuvalaisin on mun suosikki

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Ian valaisin oli suosikkini. Yhdellä mukana.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Iris oli suosikkini, mutta osallistun myös arvontaan yhdellä arvalla; hippu(at)outlook.com=

    VastaaPoista
  35. Jack lattiavalaisin on kaunis myöskin Elsan lisäksi. Arvalla mukaan.
    -Henna28

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Bardot valaisin sopisi meidän yläkerran aulaan.
    Mukana kahdella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  37. elsa on kaunein ja sopii meille. kahdella mukana.
    marjutk53@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kahdella mukana ^_^
    Eric valaisin on kyllä kiehtovan kaunis.
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla matkassa! Itse ihastuin Elsa-valaisimeen, mutta tuo Jack-lattiavalaisinkin on hieno. 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Elsa :) Kahdella mukaan.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla mukana. Vilho -valaisin on juuri se, mitä valaisinta eniten kaipaan kotiini.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  42. Cecilia-kattovalaisin olisi mieleen :) Kahdella mukana (kommentti & bloggerseuraaja) arvonnassa :)

    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  43. Duetto lattiavalaisin olisi mieleeni.
    Kaunis on myös sinun valaisin, sopii hyvin pöydälle.
    Mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  44. Bardot on ihana! Mukaan kahdella arvalla.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Valitsisin cody valaisimen. Ja kahdella mukana kovassa arvonnassa

    Katja -willalemmelle.blogspot.fi

    VastaaPoista
  46. Elsa valaisin on kyllä tyylikäs, sopisi meijän kotiin niin hyvin :) ❤
    Kahdella arvalla mukana! riinye-@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Corbin valaisin on mieleeni. Mukana kahdella.
    mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  48. 2:lla arvalla mukana :3
    Freja valaisin on kaikista kaunein! :)

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  49. Hmm...Duetto varmaankin:).Elsan laittaisin omaan makkariin:)
    amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  50. Alison riippuvalaisin on ihana! :) Yhdellä arvalla mukana. saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Elsa-valaisin olisi omaan mieleen hienoin :) Mukana kahdella arvalla.
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Kevyet Noah -valaisimet miellyttävät kovasti! Yksi arpa.
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Eva ja Elsa miellyttivät. 1:llä arvalla mukana. waara(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Mathilde-riippuvalaisin sopisi meidän olkkariin <3 Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  55. Eva pöytävalaisin on hieno!
    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  56. Elsa olisi ihana meillekin ♡ Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  57. Elsa :) Kaksi arpaa.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Hehku on valaisimista kaikista ihanin! Olen mukana kahdella arvalla :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Kahdella arvalla mukana! Eva pöytävalaisin olisi ihana! :)
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Kahdella mukana! Vilho valikoitui suosikikseni. <3

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  61. Pee
    Arpa minulle, Elsa sopisi hyvin valkoisen harmaaseen sisustukseeni.

    peholapp at uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  62. Hi-hat on erilainen ja nuorekas :) Yksi arpa

    mutter atsuomi24.fi

    VastaaPoista
  63. Noah55 olisi minun lemppari. Kahdella arvalla mukana.
    janicattiatluukku.com

    VastaaPoista
  64. Elsa olisi omaan mieleen :) yhdellä mukaan.
    bebene@luukku.com

    VastaaPoista
  65. Tykkään Elsasta, sopisi hyvin tuomaan tunnelmaa vaalean makuuhuoneemme piirongin päälle :-)
    Hyvää kesää! Yhdellä arvalla mukana
    johanna.tuulia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  66. Kahdella arvalla mukaan! Suosikki on ehkäpä tuo Elise-riippuvalaisin, mutta tykkään kovasti tuon Elsa-pöytävalaisimen ilmeestäkin. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  67. Elsa on suosikki. Yhdellä mukana. :)
    sinitiiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Kahdella arvalla mukana. Bazar valaisimet ovat todella kauniit.

    VastaaPoista
  69. Mukana kahdella! Colon- ja bazar-ikkunavalaisimet ovat kauniita!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  70. Yhdellä mukaan, Elsa on kaunein!
    peippponen@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Paljon kauniita, mutta sanon Jack-lattiavalaisin. 2 arvalla mukana. 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Elsa on mielestäni kaunein! :) Mukana yhdellä. sanna.salmi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  73. Titus ikkunavalasin menee nyt vakavaan harkintaan kun olohuoneeseen tarvittaisiin uudet!

    Olen kauniin pöytävalaisimen arvonnassa mukana yhdellä arvalla.

    Mirka

    VastaaPoista
  74. Huikeita valaisimia. Ensialkuun miellytti eniten vähän rouheat ja teollisuushenkiset lamput kuten Bazar, Corbin ja (steampunk-henkinen) Erik, mutta sitten alkoi silmä nähdä muitakin ihanuuksia ja lopulta suosikiksi valikoitui savunharmaa (tai miksei pinkkikin) lasinen riippuvalaisin Bellissimo. Se on kuin koru katosta. Siro muttei millään lailla pikkusievä.
    Arvonnassa mukana yhdellä mahdollisuudella.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  75. Trofeo on minun valintani! Lamppuja on ihana katsella ja tuolla oli kyllä hyvä valikoima.

    Niin mahtava tuo makuuhuoneen tapetti! 😍

    telluk (a) gmail.com http://belleepoquewedding.blogspot.fi

    VastaaPoista
  76. Codylle ja Bazarille olisi käyttöä ja monelle muullekin ei sen puoleen. Ihania niin paljon. Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  77. Nää on niin upeita, että vaikea sanoa mistä valaisimesta pitäisin eniten... sanon kuitenkin Amadeus pöytävalaisin. <3

    Kolme arpaa fb-jaolla.

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  78. Yksi arpa. Eva pöytävalaisin on ihana. :)
    tiiakaroliina91@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Duetto-lattiavalaisin :)

    Mukana kahdella arvalla: raparperikilpikonna@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Mielenkiintoisia lamppuja, montakin hienoa, mutta jos yksi on valittava, niin Maya pöytävalaisin! <3 Juuri sopivan krumeluuri :)
    Kahdella mukana, talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  81. Suosikki on tuo Elsa ja 1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Yksi arpa, kiitos!
    Vastaan Lila-riippuvalaisin, kun yksi pitää valita.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  83. Tämä on kaunis: http://sessak.fi/fi/tuotteet/estelle-riippuvalaisin
    Kahdella arvalla mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)