sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Terassin uusi DIY sohva / daybed

Kotiporstuassa valmistellaan kesän tuloa ja kovasti tekisi mieli hakea jo kesäkukkiakin. Vielä olen malttanut mieleni ilmojen vaihtelevuuden vuoksi, vaikka lasikuistilla kukat olisivatkin melko hyvin suojassa tuiskuilta ja yöpakkasilta. Mutta vielä en jaksa niitä edestakaisin siirrellä. Muutama kesäkukka on meille kuitenkin ikään kuin salaa eksynyt ;)
 
Eilen tyhjennettiin miehen kanssa kompostit ja käännettiin kasvimaa. Aikaisemmin viikolla, kun aurinko vielä paistoi, nautittiin auringonpaisteesta koko perheen voimin terassilla. Haettiin vohvelirauta ulos ja syötiin rapeat vohvelit jäätelön ja limsan kanssa. Ihania pieniä arjen irtiottoja ♥
 
 
Kevättalvella näin paikallisella FB-kirppiksellä ilmoituksen levitettävästä, männynvärisestä puusohvasta ja siitä se idea sitten lähti. Haimme sohvan samantien ensin lasikuistille ja lähdin etsimään netistä sopivia, ulos soveltuvia patjoja.
 
Ei muuta kun sopivaa maalia pintaan, sillä muilta osin sohva oli hyväkuntoinen.
 
 
 
 
Oikeastaan siltä istumalta päätin, että teen tästä avoterassillekin soveltuvan version siten, että hankin kuusi istuintyynyä ja kolme selkätyynyä ja levitän sohvan siis ikään kuin isoksi daybed:ksi, jossa on kiva löhöillä, lukea kirjaa ja johon mahtuu kerralla isompikin sakki.
 
Todella kiva sattuma oli se, että Ikeassa oli uutuutena tullut juuri oikeankokoisia ja värisiä, eli puhtaanvalkoisia istuintyynyjä ja selkätyynyjä. Kerrankin näin hyvä tuuri, ettei tarvinnut teettää sopivankokoisia tyynyjä, vaan se soveltuivat siis sellaisenaan puusohvaan.
 
 
 
Olen haaveillut pitkään terassille kulmasohvaa valkoisilla tyynyillä, mutta sohvien hinnat ovat mietityttäneet. Siispä päätin toteuttaa sohvan jostain osin itse. Tässä versiossa on se hyvä puoli, että loikoileminen on paremmin mahdollista.
 
Tässä versiossa puusohva oli siis ilmainen, eli kustannusta tuli maalista ja patjoista.
 
 
 
 
 
 
Talveksi daybed muuttaa lasikuistille, jossa se tiivistetään jälleen puusohvaksi ruokapöydän seuraksi. Silloin istuinpatjat tulevat 3+3 päällekkäin (+3 selkätyynyä), jolloin siinä on pöydälle ihanteellinen istuinkorkeus. Varsin monipuoliseksi vanha puusohva siis muotoutuu.
 
Viimevuotinen lankkupöydän kansi sai jaloikseen tänä vuonna kaksi puulaatikkoa. Etsin pitkään sopivia jalkoja ja yhtäkkiä välähti, että puulaatikot voisivat sopia kokonaisuuteen. Kierrätystä siis tältäkin osin.
 
 
 
 
 
Pöydälle laitoin orvokkeja valkoisiin ruukkuihin, ison lyhdyn, maalatut poronsarvet sekä Väinölän Luomutilan upean risuharakan.
 
 
 
 
Aurinkovarjokin pääsi paikoilleen.
 
 
 
Ikean vanhasta mustasta metallijakkarasta rikkoutui muovikansi, joten leikkasimme männystä puukiekon uudeksi kanneksi, näin se saa toimia pienenä apupöytänä.
 
 
 
 
Aikaisemmin meillä oli terassin mattona vihreä keinoruohomatto, mutta nyt se pääsi parempaan paikkaan puutarhassamme (tästä juttua kesän aikana) ja tilalle hankin ulos soveltuvat tummanharmaat matot. Hankin kaksi 140x200 kokoista mattoa vierekkäin, jolloin mattojen käsittely on kevyempää. Mattojen saumakohtaakaan ei oikeastaan huomaa.
 
 
 
 
Rauhallista sunnuntaita Sinulle ♥. Olethan muistanut osallistua kauniin käsinleikatun kristallivalaisimen arvontaan edellisessä postauksessa - vielä ennättää osallistua!
 
- tarja -


PS.  Tervetuloa seuraamaan kotiporstuan elämää myös  Facebook-sivuille sekä Instagram :iin   
 
 

12 kommenttia:

  1. Voi kuinka kaunis terassi ja raikkaan valkeat kalusteet! Ihan mielettömän tyylikästä tuunaamista olette harrastaneet!
    Kyllä on ylellistä nauttia kesästä noissa puitteissa.
    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi ❤️. Aurinkoista alkavaa viikkoa sinullekin ☀️

      Poista
  2. Onpa ihana idea kerrassaan :) Nyt ei kun jahtaamaan tuollaista vanhaa sohvaa, terassillehan tuollainen kävisi näppärästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Sohva ollut kyllä varsin näppärä, ei muutakuin sohvaa etsimään ;)

      Poista
  3. Minulla myös mökin terassilla samainen sohvamalli! Käytössä sohvan patja jonka päälle laitoin uuden kankaan, taittopatjan heitin menemään ja tilalle röykkiö tyynyjä. Katettu terassi, mutta talvehti paikoillaan ilman tekstiilejä.
    Hyvät päikkärit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, näitä näkyy nykyään vaikka missä ;). Ihan totta, hyvä päikkäripaikka :)

      Poista
  4. Sohvasta tuli hyvän näköinen. Tuohan on hyvä idea levittää sohva. Saa laittaa jalat ja huilata niitä samalla. Ihania kukkia ja koristeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3. Totta, tässä on juuri ihaninta se, että saa jalat suoraksi - oikea löhöilypaikka :)

      Poista
  5. Mahtava idea ja on tosi kaunista.
    Mistä nuo koristetyynyt on ostettu. Olen etsinyt kovasti tuollaisia "mandala" tyynyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Tyynyt on ostettu viime kesänä Hobby Hall:sta.

      Poista
  6. Voi ei ja ihana! Ei saa silmiä irti tuosta sohvasta ja sen juhlavasta käytännöllisyydestä. Aivan varmasti jokainen tuollaisen haluaisi, ja mikä ihaninta, sen saaminen ei olekaan maailman vaikein asia! Olet kyllä tosi taitava ja lahjakas kotisi hyvän mielen tuulettaja, kuten blogisikin. Kiitos ja kirsikan(kin)punaista kesää valkoisen valon keskelle!

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)