maanantai 26. maaliskuuta 2018

Sotkuinen koti & Pääsiäisruoho ilman multaa (nopeasti)

Hyvää Pääsiäisviikkoa! Joko siellä pääsiäinen näkyy sisustuksessa ja onko rairuohot istutettu?

Tänä(kin) vuonna meillä jäi pääsiäisen valmistelu ihan viime tippaan. Viikonloppuna havahduin, että ruoho on istuttamatta, eikä pajunkissojakaan ole vielä haettu. Noh, meillä on perhe sairastellut ja viime viikko meni todella kiireisissä merkeissä, äitiä ei paljon kotona näkynyt. 

Jutun lopuksi annan vinkin (nopeaan) pääsiäisruohon kasvattamiseen ja "multana" on sitten jotain todella erikoista ;)

Meillä meikäläisen runsas poissaolo näkyy kodin siivoustasossa, vaikka lapset jonkin verran osallistuvatkin kodin askareisiin. Likasia astioita, pyykkiä, leivänmurusia jne. Tästä pääsemmekin oivasti päivän aiheeseen...



Saan usein kommentteja siitä, miten ihanan siistiä meillä on, tavarat järjestyksessä ja omilla paikoillaan ja kodin tunnelma on seesteisen rauhallinen. 

Koska meillä on iso perhe ja ruokapöydän ääressä voi olla seitsemänkin henkilöä, on siisti  näkymä usein kuitenkin vain hetkellistä.

Kun otan blogiini kuvia, siivoan tavarat paikoilleen, pyyhin tasojen pinnat, imuroin ja pesen lattiat. Yritän siis tietenkin näyttää kodista mahdollisimman siivotut ja parhaimmat kohdat.
  
Yleensä siivous kannattaa tehdä aamupäivällä, että kotiin tulee riittävästi luonnonvaloa kuvien ottohetkellä. Edellisenä päivänä tehty siivous on usein aika turhaa... (ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan). Sitten pitää odottaa, että perhe on poissa niistä tiloista, joista kuvat otetaan (paitsi koira on aina mukana kuvauksissa).

Entä jos en järjestelisi tavaroita paikoilleen tai edes imuroisi? Entä jos perhe onkin paikalla kuvaushetkellä?  Miltä sitten näyttäisi, tavallisen kiireisen arkiviikon jälkeen, kun äiti tulee kotiin perjantain työpäivän jälkeen ruokapussien kanssa?

Sisustusbloggaajien ryhmissä on menossa kiva haaste, jossa muistutetaan, ettei sisustusbloggaajan(kaan) kotona ole aina supersiistiä, vaan vietetään ihan tavallista elämää.

Minäkin otin haasteen vastaan, koska meilläkin tottavie on elämä muutakin kuin pölyttömiä pöydänpintoja ja lattioita.

Tiskialtaassa likaisia astioita ja pesemätön termospullo. Pöydällä mummun tuoma mustikkapiirakka ja koiran lääkepurkit.



Kodinhoitohuoneessa viikkaamattomia pyykkejä, multapussi, höyhenpusseja ja altaassa sanko likoamassa.


Rakastan ennen kaikkea perhettäni ja mukavaa yhdessäoloa! En siivoa silloin, kun lapsilla on asiaa tai katsomme elokuvaa toistemme kainalossa sohvalla, silloin kämppä saa olla juuri sellaisessa kaaoksessa kuin on. Voin siis aivan hyvällä omallatunnolla jättää siivouksen huomiseen.

Viime viikolla yksi lapsista kuumeessa. Sipsipussi ja Ipad auttavat tylsyyteen. Sohva ja lattiat sipseissä.


Keinutuolilla avaamattomia postipaketteja ja tyynykin odottaa pestyä tyynyliinaa.


Myönnän, että rakastan puhdasta kotia. Minulle on tärkeää, että koti on raikkaan puhdas, tavarat omilla paikoillaan ja ennen kaikkea lattiat on pesty!

Minusta on mukava mennä syömään keittiön aamiaispöydälle, kun pöytän pinta on puhdas. Myönnettävä on, että aika harvoin se on puhdas, vähintään siinä on leivänmurusia ja kaakaotahroja. Siksi minulla on aina allaskaapissa vauvan kosteuspyyhkeitä, joilla pyyhin pöydän pinnat nopeasti ;).  Ja minusta on juhlavaa mennä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin.



Tyttären huoneen matto on osin pesty. Olohuoneen ja ruokailutilan välinen alue on varsin kätevä kuivauspaikka.


 Ruokapöydällä pahvilaatikko -  askartelut vähän vaiheessa.



Konmarituksen myötä onneksi kaikille tavaroille löytyy nykyään paikka, olettaen, että ne laitetaan myös paikoilleen.

Eteiskuistilla takkapuut sievässä laatikossa ja "omalla paikallaan". Puiden päällä ratsastusliivi. Kyynärsauvat antavat tosi kivan väriruiskeen sisustukseen.


Ei meillä yleensä mitään valtavaa kaaosta ole, vaikka välillä toki kaipaan, ettei tarvitsisi siivota muiden jälkiä. Se on elämää ja mieluimmin elän elämääni tämän perheen kanssa juuri näin. Ihmiset tekevät kodin!

Pianon päälle on eksynyt kuumemittari, kirja, silmälasit, maalarinteippirulla ja kameran objekti.



Yritän joka postauksessa antaa jonkin vinkin, tällä kertaa se liittyy siis pääsiäisruohon nopeaan kasvattamiseen.

Minulla oli haave valkoisesta "mullasta", joka soveltuisi paremmin sisustukseemme. Niinpä halkaisin vauvanvaipan ja laitoin vaipanrakeet lasiseen astiaan ja ohranjyvät siihen kasvamaan.






Tämän jälkeen kunnon kastelu, jolloin rakeet laajenevat. Nyt vain odotellaan vihreää. Parin päivän kokemuksella voin kertoa, että elämää näkyy jo verrattuna multaversioon. Ehkä salaisuus piilee vaipan koostumuksessa, joka pitää "mullan" tasaisin kosteana.

Kokeilin istuttaa rairuohon siemeniä myös halkaistuihin kananmunankuoriin. "Mullaksi" tähän laitoin kostutettua talouspaperia. 
Kun ruoho vihertää, siirrän ne höyhenien päälle - katso kuvat loppuviikosta kotiporstuan facebookista ja instagramista.



Olohuoneeseen on tullut pääsiäisen kunniaksi uusi tulokas, ihana Cooee Design pyöreä maljakko. Olen siitä todella iloinen, juuri sopiva aukko leikkokukille ja yksinkertainen muotokieli. 

Jotain ihanaa siihen on pääsiäiseksi kehiteltävä - katso kehitelmät loppuviikosta kotiporstuan facesta ja instagramista.




Ihanaa Pääsiäisen aikaa Sinulle!

- tarja -

PS. Lisää pääsiäisaskarteluvinkkejä, vaikka kipsimuniin, löydät täältä: klik

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Vielä on talvea jäljellä...

Eilen alkoi jälleen lumisade ja sitä on riittänyt myös tälle päivälle. Ei siis puhettakaan, että talvi olisi vielä ohi, eli lumityökaluille oli tänäänkin käyttöä.


Sain pari viikkoa sitten blogiyhteiskumppaniltani Fiskarsilta varsin tarpeellisen lähetyksen, jossa pyydettiin testaamaan uusia SnowXpert -lumityökaluja. Lunta ei tässä välissä ole monenakaan päivänä satanut, mutta kuitenkin sen verran, että jokainen lumityökalu on päästy yhdessä ja erikseen miehen kanssa testaamaan.



Ensimmäisenä ihailin lumityökalujen valkoista väriä ja muotoilua. Olen sitä mieltä, että valkoinen väri lumityökaluissa on todella tervetullutta. Esimerkiksi valkoinen lumikola ei erotu liikaa pihalla, kun se ei ole käytössä, mutta kuitenkin juuri sen verran, että sen löytää oranssien yksityiskohtien ansiosta.

  
Laatu näkyy ja tuntuu näissä työkaluissa. Esimerkiksi alumiinirakenne tekee työkaluista kevyitä ja reunoissa olevat teräslankavahvikkeet pureutuvat lumeen ja jäähän paljon paremmin kuin perinteiset kolat ja lumentyöntimet.



SnowXpert™- LUMIKOLASSA on hyvä ergonominen muotoilu. Erityistä plussaa annan pitkälle kahvalle ja pohjan luistavuudelle. Hentoisena naisena arvostan sitä, että näiden ominaisuuksien avulla paksunkin lumikerroksen siirto on helppoa. Mieheni tosin kertoi, että kolaosa saisi olla hieman isompi. Hän arvosti eniten kolan terävää kärkilistaa, joka leikkaa hyvin jäätä ja pakkautunutta lunta, sekä sitä, ettei lumi tartu missään keliolosuhteissa kolaan kiinni.

 




SnowXpert™ - LUMENTYÖNNIN on uudistettu. Kädensijassa on uusi, paranneltu muotoilu. Tämän huomaa siinä, että lumentyöntimestä saa hyvin otteen ja se tekee käytöstä tukevaa ja miellyttävää. 



Lumentyönnin on verraton sakeankin lumipyryn poistamiseen. Tykkään etenkin muurinkivialtaiden ja portaiden läheltä poistaa lumen lumentyöntimellä, se on juuri sopiva ahtaasiin paikkoihin. Pitkällä varrella lumen työntäminen tai heittäminen kauemmaksi on myös kevyttä.




SnowXpert™ AUTOLAPIO ja AUTOHARJA/JÄÄRAAPPA ovat tuttuja jo viime vuodelta, eli niistä on minulla jo hyvät kokemukset. Nyt miehenikin sai autoonsa oman lapion ja harja-jääraapan.
Mielestäni joka autossa saisi olla turvallisuuden takia mukana edes pieni lapio, sillä koskaan ei tiedä, mitä tien päällä sattuu. Tämä näppäränkokoinen lapio on kestävä ja kevyt, joten se sopii kovimmankin jäätyneen lumen luomiseen.

 


Autoharja/jääraappa on mainio yhdistelmä. Harja/lastapuolella on joustavat ja naarmuttamattomat harjakset, jolla poistaa lumen ja kosteuden auton ikkunoista ja sivupeileistä. Toisella puolella on kaksipuolinen raappa, jonka avulla poistuu hyvin jää.

Ja lyhyenä naisihmisenä plussaa tulee tuotteen pitkästä varresta, jolla oikeasti ylettyy koko tuulilasin alueelle!

  


Pirteää alkavaa uutta viikkoa!

- tarja - 

Blogiyhteistyö: Fiskars


PS.  Tervetuloa seuraamaan kotiporstuan elämää myös  Facebook-sivuille sekä Instagram :iin ♥