lauantai 28. maaliskuuta 2015

Ekaluokkaisen tytön huone & uudet kalusteet ♥

Postasin jokin aika sitten tulevan ekaluokkalaisen huoneen kalustesuunnitelmista (klik). Huoneessa asustava koulun aloittava tyttö haaveili isomman tytön huoneesta, joten prinsessatarrat - ja katokset saivat lähteä sekä huoneen pikkukalusteet.





Kalusteiksi valittiin harkinnan jälkeen Ikea Kallax pöytäkokonaisuus sekä viereen saman sarjan pienempi hylly. Pienemmän hyllyn sisään tuli upotettava 2-osainen laatikosto ja pahvisia laatikoita ripoteltiin ympäri hyllyä. Piristeeksi ja kokonaisuutta kokoamaan yksi laatikko on musta. 

Tuoleiksi valikoitui Ikea Idolf -tuolit, ne ovat tukevat, hyvä istua ja mittasuhteiltaan sopivat pöydän kanssa loistavasti. Mustavalkoinen lepakkotuoli on mukava lukuhetkiin - se löytyi vanhimman isosiskon huoneesta. 

Ikeasta löytyi Pluggis säilytyslokerikot pikkutavaroille ja vahakynille. Kolme juomalasia tuunasin värikynille ja tusseille. 

Seinällä Arne Jacobsen ABC-taulu, jonka tuunasin pyyhepakkauksesta tulleesta pahvista :)



Nyt ekaluokkalaisella on valmiina kunnon työpöytä, jonka ympärille mahtuu myös ystävä piirtelemään - kaksi tuoli oli siis loistava valinta ja niiden paikkaa on mahdollisuus siirtää pöydän ympärillä mielen mukaan - rinnakkain, vastakkain ja mahtuu tuoli päätyynkin. 

Pöydän päällä läpinäkyvä Pröjs -kirjoitusalusta suojaamaan pöydän kantta.



Onneksi pinkkikausi edelleen jatkuu ja perhosteemallakin jatkettiin edelleen laajentaen. Vanhat verhot saivat siis jäädä sekä perhossängynpeite. Seinälle askartelin kaksipuoleisesta skräppipaperista perhosia lentelemään (perhosista tulossa postausta myöhemmin erikseen). 

Anttilasta löysin kauan haaveilemani Anno-sarjan talohyllyt, mutta väri ei niissä täysin miellyttänyt, joten maalasin ne valkoisiksi ja päällystin takaseinän skräppipaperilla. Talolokerikkoon neiti saa laittaa mieleisiään tyttömäisen kauniita juttuja ja ihania askartelujaan näytille :)


 



Auringon pilkahduksia Sinulle ja kiitos kun olet lukemassa sepustuksiani ♥♥

- tarja - 


Blogini löytyy myös:  Facebook / Blogilista / Bloglovin / Pinterest / Instagram  - tervetuloa mukaan!
 

12 kommenttia:

  1. Ihana huone! Nuo seinällä olevat perhoset on kyllä tosi kivoja :)

    VastaaPoista
  2. Hyllyhän istui just eikä melkein ikkunoiden väliin! Kiva ison tytön huone siitä tuli, perhoset antavat tosi paljon ilmettä :) Leppoisaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika <3. Se tässä on juuri huvittavinta että ikkunoiden väli on 77 cm ja hylly on 77cm - melkein voisi luulla että mittojen mukaan tehty :D - hyvä tuuri, mutta kieltämättä vähän silti jännitti että mitä jos ei mahdukaan ;)

      Poista
  3. Kaunis huone ❤️ Perhoset ja valkoinen sopivat mukavasti huoneeseen, ihana tytön huone kaikinpuolin ❤️

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen huone ja hyvä idea laittaa pöytä tuolla tavalla keskelle huonetta, jotta kaverin kanssa mahtuu touhuamaan vastakkain. Meillä pöytää venytetty sen verran pidemmäksi, että mahtuvat vieretysten, mutta tuo voisi olla vielä parempi. Pinkkikausi jatkuu meidänkin ekaluokkalaisella ja minusta hyvä niin. Kiva kun antavat pinkin mieltymyksensä näkyä, vaikka ovatkin "isoja tyttöjä" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Tykkään juuri sijoitella kalusteita niin ettei kaikki kierrä seiniä. Leikkitilaakin löytyy riittävästi, huone on sen verran tilava. Ja nautitaan vielä siitä että pinkin mieltymys jatkuu :)

      Poista
  5. Kylläpä tuli tytölle kaunis ja toimiva huone! Ihanalta kuulostaa nuo sinun pikku "tuunaukset" ;) Ihana on ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Amanda <3. Perhoset ovat kyllä kieltämättä söpöt ja antaa elävyyttä seinälle talohyllyjen kanssa :)

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)