keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Fiskars LUMITYÖKALUT testissä

Lumimyräkät ovat olleet arkipäivää monellakin paikkakunnalla ja lumityökaluille on varmasti ollut käyttöä monessakin perheessä. Itse en todellakaan ole talvi-ihminen (aina kylmä), enkä piittaa ylenmääräisestä lumestakaan ;).
 
Sain Fiskars :lta testattavaksi blogiyhteistyönä muutamia lumityökaluja ja muutamana päivänä näitä ollaankin päästy jo testailemaan - ja mikä ihanaa, ne on valkoisena ;)

Fiskarsin uutuus SnowXpert™ -harja/jääraappa on ehdoton suosikkini. Ensinnäkin raapassa on pitkä varsi, joten naisihmisenä yletyn puhdistamaan auton tuulilasin lumesta ja jäästä ylenmääräisesti kurottelematta ja ennenkaikkea nopeasti.


Harja/jääraapassa on nimensä mukaisesti yhdistetty sekä harja että jääraappa. Harjaosassa on kaksi erilaista silikonista harjaa, jolla toisella lumen puhdistaminen käy kätevästi lasia naarmuuttamatta ja toinen puoli on kuin lasta, jolla kosteuden saa pois kuin ikkunalastalla. Tämä on mielestäni tarpeellinen ominaisuus suomen vaihteleviin keleihin, etenkin kun puhdistetaan sivuikkunoita, takalasia tai sivupeilejä, joissa ei ole lasinpyyhkijöitä. 

  
Jääraappa-puolella on kaksipuoleinen joustava terä, joten sillä voi pyyhkiä kumpaankin suuntaan -  tämä ominaisuus oli ihan uskomattoman tehokas, ei tarvinnut enää juurikaan painaa irrottaakseen jään. Itse asiassa testasimme mummonkin auton tuulilasin siten, että hän raappasi kuskin puoleisen ikkunan ja minä apukuskin puoleisen tuulilasin SnowXpert :llä ja juuri tässä painamisessa todella huomasi selvän eron perinteiseen jääraappaan verrattuna.

Tämän työkalun voi jakaa myös kahteen osaan, joten se vie autossa vähemmän tilaa.
  



Kiva uutuustuote on myös SnowXpert™ Lumilapio. Senkin laitoin ehdottomasti autoon näppärän pienen koon vuoksi. 
Aivan loistava kun/jos pitää kaivaa auto lumen seasta ;) (onneksi ei ole tarvinnut) tai jos pitää poistaa kovaa jäätynyttä lunta auton ympäriltä. Lapiossa on nimittäin ruostumattomasta teräksestä valmistettu kärkilista, joten sen pitäisi kestää perinteisiä malleja paremmin. Lapio on myös valmistettu ultrakevyestä komposiitistä, joten kestävyys pitäisi olla taattu kovaankin työstämiseen. 

Mitä enemmän ajattelen, niin vahvistuu ajatus, että jokaisessa autossa olisi hyvä olla talvella mukana lapio - sitä ei koskaan tiedä...




Kolmantena tuotteena sain testattavaksi Fiskars SnowXpert™ Lumentyöntimen. Myös tämä on valkoinen tuote, joten tätä kehtaa pitää myös porraspäässä ;D.

  
Lumentyönnin tuli meille kuin tilauksena. Ulko-oven edessä meillä on laatoitettu alue, jota rajaa muurinkivialtaat ja laatoitetut portaat. Laatoitettu alue jatkuu molemmilta puolilta laatoitettuna käytävänä aina takaterassille asti. Näiden laatoitettujen alueiden puhdistaminen lumesta on lumentyöntimellä helpompaa kuin perinteisellä lumikolalla. Lumentyönnin ensinnäkin mahtuu pienempiin kohtiin ja lumen saa nostettua ja vietyä tarvittaessa pois myös kantamalla. Ja jälleen naisihmiselle kevyempi käyttää kuin lumikola, sillä varsi on alumiinistä ja kuuppaosa  lujitemuovia. Myös lapset tykkäävät käyttää tätä tuotetta.


 

  
Tämän SnowXpert™ -sarjan uusi, patentoitu kärkilista pureutuu lumeen ja jäähän, ja tämän huomasin myös ihan käytännössä.

  
Kiitos Fiskars! Hyvät tuotteet taas tälläkin kertaa testattavana - helpompia ja miellyttävämpiä lumitöitä siis tiedossa koko talveksi :). Ja tästähän se talvi vasta alkaa.
 

- tarja -


 
Ps. Muistathan, että kotiporstuan Instragram päivittyy joka päivä  sisustuskuvilla - käy  kurkkimassa  tästä  ♥. Myös Pinterest :iin päivittyy keräämiäni sisustus -ja diy-kuvia joka päivä - käyhän tutustumassa :)

4 kommenttia:

  1. Käteviä vempaimia ;) ja nyt niille on käyttöä!! Mukavia lumenluontihetkiä sinne siis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, voi olla kyllä tyytyväinen kun työt sujuu hyvillä vempaimilla! Kiitos paljon Ruut <3

      Poista
  2. Minä ostin miehelle synttärilahjaksi joulukuussa Fiskarsin lumilapion. Itselle voisin ottaa tuon valkoisen lumilapion, kun tykkään valkoisesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä loistojuttu kun tekivät valkoisiakin tuotteita, noita kehtaa pitää esilläkin ;)

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)