perjantai 13. maaliskuuta 2015

Makuuhuoneen uudet pellava-organza -verhot

Makuuhuoneemme on vihdoin saanut verhot. Niitä etsittiinkin kaksi vuotta :). Päätin, etten huoli mitään väliaikaisratkaisuja, vaan ne pitää olla "ne oikeat". 

Mietin silkkiverhoja ja erilaisia pellavaverhoja, mutta jokin aika tökkäsi, eikä mieleisiä tuntunut löytyvän. Ja kun sopiva valmisverho malliltaan löytyi, ne olivat liian lyhyet näin korkeaan huonekorkeuteen.  Sitten löysin Arte Pura -pellava-organza -verhot ja ne olivat täydelliset, mutta liian hintavat ja haave uusista verhoista kaatui taas.

Onneksi aukaisin suuni Kangaskulma MY-H :ssä ja Maijalla oli heti selvät ehdotukset verhoiksi. Hän tilasi laskeutuvaa puhtaanvalkoista pellavaa, jonka päälle tuli hieman kiiltäväpintainen ja läpikuultava organzakangas. Solmimisnauhat muotoiltiin keskeltä kapeammiksi ja päistä leveämmäksi, jolloin ne laskeutuvat kauniisti tangosta. Organzaan laitoin vielä pieniä timanttitarroja.

 
 
Uuu - ne ovat valmiit ja aivan upeat. Kuvissa verhot vähän kiiltävät liikaa, oikeasti kiiltoa ei siis ole noin paljon, vaan pellava kuultaa kauniisti organzan läpi ja antaa valkoista sävyä lisää pellavalle.
Kiitos Maija täydellisestä asiakaspalvelusta ja ihanista verhoista


 




Vanhan Asko Richard -tuolin päällysti muutama vuosi sitten kauniin punaisella kankaalla ammattiompelija - kiitos Taina vielä tätäkin kautta, täydellistä työtä! Punainen lepotuoli tulee esille kuin sydän valkoisesta huoneesta.


Olen tykästynyt pellavaan muutenkin ihan totaalisesti. Syksyllä hankkimani pellavalakanat ovat olleet suosikkini ja vain paranevat pesusta toiseen. Ja nyt sointuvat hienosti uusiin pellavaverhoihin. 

Lisää makuuhuoneen pellavajutuista ja DIY-sängynpäädystä täältä ja täältä (klik, klik).



Aurinkoa viikonloppuusi

-tarja-

14 kommenttia:

  1. Kauniit verhot ❤️ Ihana makuuhuone ❤️Aurinkoista viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit verhot! Aika mahtava tuo ruusutapetti! Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  3. Lovely wall paper!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista
  4. Ihana blogi löytyi täältä! Liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
  5. Ihan sama homma täällä, meiltä puuttuu vielä verhot kahdesta huoneesta + kodinhoitohuoneesta, koska en tiedä millaiset haluaisin. Hyvin sopii verhot teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että kohtalotovereita, ihan hävettänyt kun mikään ei ole olevinaan kelvannut ;). Kiitos <3

      Poista
  6. Ei, mie ne kestä...ihana tuo ruususeinä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti <3. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy vaikka mitä, ruusutapetti tuli Israelista :), ja se on edelleen niin mieleinen.

      Poista
  7. Löysin vierailulle blogiisi ja jäinkin kylään pidemmäksi aikaa. :)
    Sinulla on aivan ihastuttava blogi ja koti! Todella kaunista!
    Illalla luin koko blogisi alusta loppuun. Monta inspiroivaa juttua löysin. Kiitos niistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, voi kiitos Terhi <3 - ihan mahtavaa, olet lukenut kaikki tekstit! Kiitos itsellesi <3

      Poista
  8. Minäkin löysin vierailulle tänne ja aivan IHANIA juttuja sulla!! Lukijaksi jään :) Jos haluat niin käy kurkkaamassa omaa blogiani, puuhiani saa alkaa seuraamaan ja kommentit piristävät. www.amandanunelmia.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amanda ♥. Kävin myös vastavierailulla ja jään ilman muuta lukijaksi ihanaan blogiisi ♥

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)