lauantai 19. syyskuuta 2015

Inspiraatiota Instagramista -lehtijuttu kodistamme & syksyisempi olohuone

Tänä aamuna jännitti - tiesin, että tänään ilmestyy ensimmäinen lehtijuttu kodistamme ja juttu Instagramin käytöstä sisustamisessa. Aikaisemmin en ole lehtijuttuihin suostunut, en osaa kertoa oikeastaan miksi, ehkä ajatus siitä, että kehtaanko oikeasti kertoa, kuka blogin takana on ja onko kodissamme oikeasti jotain sellaista, että sen voi jopa lehdessä näyttää.

Sisustus- ja puutarhablogini on rakas harrastus. Olen aina tykännyt sisustaa ja tehdä kotista mahdollisimman viihtyisä. Kodin laittaminen, valokuvaus ja blogin pitäminen tuovat minulle hyvää mieltä ja ovat tapa nauttia kodista.

Parasta blogeissa on mielestäni inspiroituminen ja inspiroiminen, löytää samanhenkisiä ihmisiä - sellaisia, jotka ovat myös kiinnostuneita sisustamisesta ja puutarhan hoidosta. Tietenkin toivon, että voisin omaltani osaltani antaa inspiraatiota esim. DIY-jutuillani.

Blogissani on siis sisutukseen, käsillä tekemiseen ja puutarhaan liittyvää juttua, eikä sisällä juurikaan esim. lifestyleä tai ruokajuttuja - se ei ole minulle luontevaa, ja tulen tästä pitämään kiinni myös jatkossa.

Kiitos kaikille lukijoilleni mukana olosta ja tervetuloa mukaan myös kaikki uudet lukijat täällä blogissa, Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä





Ilmat muuttuvat syksyisimmiksi ja puutarhametsäsämme näkyy kellastuneita lehtiä päivä päivältä enemmän. Eilen satoi ja ukkosti, mutta välillä pilkahteli aurinkokin.

Tein pikasiivoukset ja ennenkuin lapset ennättivät kaataa lelukorinsa, otin muutaman syksyisen kuvan olohuoneesta. Syksyssä onkin parasta, kun saa sytyttää kynttilät ja kietoutua lämpimään vilttiin ja ottaa perheen kainaloon
 

  


Hain olohuoneen pöydälle siivouksen kunniaksi syksyisen kukkakimpun. Lasiset kynttilälasit ja kupariset pikkukipot löysin ihastuttavasta sisustusliikkeestä Vaasasta - pientä väriä syksyiseen sisustukseen ;)


  

Pianon päälle isoihin plussa -teemukeihin istutin pari söpöä viherkasvia.
 
Lasten leluille löysin muutama viikko sitten Doctor House Stripes tukevan kangaskorin - siihen on nopea kerätä lelut piiloon ja hyvä kantaa paikoilleen tyttöjen omiin huoneisiin. Oikeasti se on pyykkikori, mutta hyvin muotonsa pitävänä soveltuu monenlaiseen kodin säilytystarpeeseen.





Hyvää viikonloppua ja kauniita syyspäiviä!

- tarja -

  
Instagram päivittyy joka päivä - sinne tulee otettua  nopeita sisustusräpsyjä. Mikäli et vielä seuraile, niin tästä pääset kurkkimaan :). Tervetuloa

21 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Ihania tuikkukippoja ja lasilaatikoita pöydällä!

    VastaaPoista
  2. Teillä on kaunista. Ihana tuo pöytä!

    VastaaPoista
  3. Onnea lehtijutusta! Ihanat nuo mustat nojatuolit, samantyylisiä mutta vähän pienempiä olen pohtinut meidän olkkariin :) Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Nojatuolit ovat yllättävän sirot - itsekin halusin mahdollisimman sirot, sillä en halunnut että näkymä metsämaisemaan peittyy.

      Poista
  4. Kaunista, selkeää ja tyylikästä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää niin lehdessä kuin kuvissa! Niin kaunista!
    Ihanaa lauantaita! <3

    VastaaPoista
  6. Onnea lehtijutusta! Kauniilta näyttää taas niin koti kuin emäntäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3. Mainitsin sinunkin instasivut lehtijutussa inspiroivana, mutta ovat näköjään karsineet pois, kun vain muutama mahtui mainittavaksi :(

      Poista
  7. Onnea lehtijutusta! Täällä on juhlittu viikonloppuna kolmet synttärit. Koneelle ei ole juurikaan ehtinyt. Meillä on myös tuo House Doctorin raitakapsäkki. Siihen saa äkkiä tavarat talteen ja piiloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku! Oo - teillä on yhtä juhlintaa :). Raitasäkki on kyllä mainio!

      Poista
  8. Ihanat onnittelut lehtijutusta <3 Kotinne on kaunis <3 Mukavia syyspäiviä :)

    VastaaPoista
  9. Ovatko nuo tuolit Tirupit? Itsellä haussa myös sirot tuolit. Oletko ollut tyytyväinen tuoleihin? Kaunis koti teillä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis <3. On Ikea Tirup -tuolit. Etsimme olohuoneeseen juuri siroja tuolia, jotka eivät peitä näkymää pihalle. Olemme olleet tyytyväisiä - helppo puhdistaa ja nahka selvästi laadukasta, ei ole mennyt miksikään!

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)