lauantai 5. marraskuuta 2016

Valkoisia Paperitähtiä & käpykranssi

Olen jouluihminen, rakastan joulun valmistelua ja joka vuosi se tapahtuukin jo hyvissä ajoin. Yritän kaikella lailla toppuutella itseni, etten tuo suurinpiirten joulukuusta jo tässä vaiheessa sisälle ;).  Pikkuhiljaa meille kuitenkin hivuttautuu joulu, lähinnä sitä mukaa, kun saan uusia joulujuttuja askarreltua ja tehtyä. 

Jo parisen viikkoa meillä on ollut valkoiset tähdet alakerran ikkunoissa, mutta vasta tänään sytytin pariin niistä myös valot, edes pikkuiseksi aikaa ;)

Olohuoneen ikkunalla meillä on huippuiso paperitähti. Tässä mallissa ei ole aukkoa valolle, mutta ehkä viritän valon tähän kuitenkin ;)




Jo alkuvuodesta otin yhteyttä Omin.fi -yrityksen Riittaan ja kysyin, voisiko hän tehdä meille joulukuuseen valkoisen paperitähden ja lupasimme palata asiaan joulun alla. 

Olinkin jo monta vuotta tuskaillut, kun en ole löytänyt joulukuuseen mieleistä tähteä - mitkään kaupan bling bling-systeemit eivät ole miellyttäneet silmääni ja mielestäni joulun oikean sanoman tähden joulukuusessa on oltava tähti. Riitta lupasi tehdä sopivan kokoisen paperitähden ja nyt meillä on valmiina täydellinen tähti joulukuuseen odottamassa!



Tähti on noin 30 cm kokoinen ja siinä on yhdessä reunassa pyöreä aukko, josta tähden saa pujotettua kuusenlatvaan ja sitoa naurulla kiinni (naru kuuluu mukaan). Ja mikä estää laittamasta tähden sisään joko led-valon tai jouluvalot, jolloin se näyttää kuusenlatvassa entistä näyttävämmältä. 

Ja pakkohan oli päästä kokeilemaan miltä tähti oikeasti näyttää kuusen latvassa. Ihan sisälle en saanut lupaa vielä kuusta hakea, joten kävin puutarhametsässä demonstroimassa tilannetta ;)



Omin.fi -sivuilla on monenkokoisia tähtiä ja vaihtoehdot tähtien sakaroiden määrään - itse valitsin kuuseen perinteisen 5-sakaraisen mallin. On myös huippuisoja malleja - ikkunoille tai muuten vaan jouluista tunnelmaa tuomaan.

Kokeilin paperitähteä myös led-valon kanssa peilin kulmalle sekä ruokailutilan Sting Pocket-hyllyyn ihan sellaisenaan.


 

Eteiskuistin molemmin puolin paperitähdet on jo valaistu. Niissä on kannalliset ripustimet, jolloin paperitähti pysyy mainiosti myös paikoillaan. Lamppuna on tietysti led, jolloin ei tarvitse pelätä, että lamppu kuumenisi ja sytyttäisi paperin palamaan. Tässä muuten ihan varoituksenkin paikka, kantsii valita siis led.



  
Viime vuonna tein paperitähtiä kartongista itse. Tässä linkki ohjeisiin.

Tänä vuonna mietin, että joulu voisi olla valkoisempi sisustukseltaan kuin koskaan ennen. Radikaalisti möin kirpparisivuilla punaisia koristeita pois ja jätin vain ne, jotka lapset halusivat.



Viime vuonna tekemäni käpykranssi vielä etsii paikkaansa. Kranssi on tehty styrox-aihion päälle (aihion voi tehdä myös vaikka sanomalehdestä) ja siihen on liimattu liimapyssyllä takan päällä kuivatettuja käpyjä. Valkoista suhumaalia pieni kerros ja muutama lumimarja ja valkoinen pikkuruusu (teko) koristeeksi. Tein sen alunperin ulko-oveen, mutta ulkona  kävyt menevät uudelleen suppuun. Onko kenelläkään tähän mitään konstia, jolla kävyt pysyisivät auki myös ulkona?



Pitkäkarvaiset norjanlampaantaljat ovat myös päässeet nojatuoleihin - niihin on niiiiin ihana uppoutua! Harjasin ne kesän varastoinnin jäljiltä pöyhkeiksi kissankarstalla.


On olohuoneeseen tullut muutakin uutta. Vaikka olen niin luvannut, ettei meille tule heräteostoksia, niin näihin kyllä oli pakko sortua, nimittäin kaksi ihanaa kulhoa, joissa on just sellaisia kuviointeja, jotka osuvat ja uppoavat täysillä: plussa sekä kuin olohuoneen BastisRIKE The GRID -puuvillaviltissä toistuva kuvio. Laitoin niihin valkoiset kynttilät ja meillä toimivat siis kynttiläkuppeina :)

  

Joko teille hiipii joulujutut tupaan, ihan vaikka salakavalasti tai ihan reilusti ;)?

Tänään sytytimme Pyhäinpäivän kunniaksi kynttilän poisnukkuneiden rakkaiden muistolle


Hyvää Pyhäinpäivän iltaa Sinulle

- tarja - 


Blogiyhteistyö: omin.fi - kiitos! 

11 kommenttia:

  1. Onpa hyvä idea laittaa kuuseenkin paperitähti, tykkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3. Kyllä täälläkin ollaan nyt tyytyväisiä - nyt on kuuseen tähti löytynyt, vihdoinkin :)

      Poista
  2. Kauniit noi kynttiläkipat. Valkoiset taljat ovat niin lämpöisen näköisiä. Nuo tähdet ovat kauniita. Oon haaveillut tollasesta toi viimeinen. Mun on vissiin ostettava, kun on niin kaunis. Mäkin olen ledien kannalla, ovat turvallisia eivätkä lämpeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3. Niin ihanaa laittaa pikkuhiljaa joulua ja just nuo tähdet ihan lemppareitani :)

      Poista
  3. Kauniita noi tähdet kun niissä on valot.
    Käpykranssi on tosi kaunis. En vaan tiedä miten kävyt pysyy auki ulkonakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Joka vuosi noiden tähtien lisäys on varmaa, niin ihania <3

      Poista
  4. Tähdet ovat myös omia suosikkeja kotona, ne eivät kuitenkaan niin jouluisia ole, että voi jo nyt pitää ikkunoissa!Kiva tuo käpykranssi! Mä tykkään niin noista luonnonmateriaaleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tähdet ovat just sellaisia, että voi ihan hyvin laittaa jo aikaisessa vaiheessa ja pitää pidempään kuin esim. tonttuja :)

      Poista
  5. Teillä on kaunista! Ja kauniit on nuo pienet kynttiläkipotkin. Saanko kysyä mistä ne on löytyneet?

    NtiKoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos NtiKoo <3. Kynttiläkipot löytyi Halpa-Hallista :). Ihanaa Joulun odotusta sinulle <3

      Poista
  6. Kaunis kranssi. Oletko törmännyt tähän ideaan käpyjen värjäyksestähttp://rauharentola.casablogit.fi/lue/2015/09/diy-valkoiset-kavyt

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)