perjantai 15. tammikuuta 2016

Nerokas talouspaperiteline

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt keittiöömme talouspaperitelinettä. Mikään markkinoilla olevista malleista ei kuitenkaan ole tähän mennessä sykäyttänyt käytännöllisyydellään tai ulkonäöllään. Kyllä, minulle on tärkeää, että itse paperi ei näy tai pursua pitkin pöytää. Niinpä teline tai irtorulla on ollut sullottuna vetolaatikkoon piiloon. Nämä ratkaisu ei kuitenkaan ole ollut tietenkään toimiva ruoanlaiton ja siivoilun yhteydessä.

Siispä googlettamaan kuvahaulla sopivaa mallia.

  

Sopiva paperiteline on löytynyt ja parin viikon kokemuksella voin olla tyytyväinen!  
Tämä Aika Design Veto -talouspaperiteline löysi heti paikkansa tiskipöydällä ja sen voi kaikella arvokkuudellaan nostaa häpeilemättä myös keskelle ruokapöytää ;)





Telineen kuori on kiiltävää jauhemaalattua valkoista terästä, joten se suojaa paperia roiskeilta. Pohjassa on solukumi, joka pitää telineen paikoillaan ja toimii pehmusteena pöytäpintaa vasten. Valkoinen ei muuten ole ihan puhtaanvalkoinen, vaan aavistuksen lämpimämmän valkoinen.

Muotoilu on aivan loistava kaikessa yksinkertaisuudessaan. Paperirulla laitetaan telineeseen siten, että rulla aukeaa vastapäivään. Telineessä kulkee viistosti aukko, josta paperin pää asetetaan tulemaan. 

Paperin saa repäistyä vasemmalle suunnatulla liikkeellä yhdellä kädellä, jolloin paperi irtoaa katkaisusaumastaan ja seuraava paperi jää kätevästi hieman näkyville telineen alahelmasta. 
Toinen vaihtoehto on pitää kiinni rullaa  päältä avoimesta olevasta aukosta ja katkaista paperi perinteisellä tavalla.


 


Nerokas suomalainen keksintö ja design! Ja vaikka rulla on melkein tyhjä, toimii yhdellä kädellä repäisy loppuun saakka. Teline pysyy myös paikallaan, sillä painoa telineellä on n. 1 kg ja solokumi pohjassa miltei imaisee telineen alustaansa.



Olen tyytyväinen, yksi arkea helpottava asia on järjestyksessä ❤️
 
Mukavaa viikonloppua :)

- tarja -

Ps. Muistathan, että kotiporstuan Instragram päivittyy joka päivä  sisustuskuvilla - käy  kurkkimassa  tästä  ♥. Myös Pinterest :iin päivittyy keräämiäni sisustus -ja diy-kuvia joka päivä - käyhän tutustumassa :)   

4 kommenttia:

Kiitos kaunis kommentistasi :)