Viime postauksessa päivittelin, miten muurinkivialtaan keijuangervot näyttävät saaneen siipeensä viime talvena. Eloa kuitenkin näkyi maantasalla, joten leikkasin ne aivan lyhyiksi. Keijuangervothan on siitä mukavia, että niitä voi "kurittaa" surutta leikkaamalla ne alas vanhain keväällä vaikka joka vuosi, sieltä ne nousevat kyllä.
Muurinkiviallas tuli ihan uudella lailla taas esille, eikä keijuangervot noin leikattuinakaan ole hassumman näköiset :). Hernepuu näkyy nyt paremmin, nyt se kauneimmillaan, sillä raikkaan keltaiset kukkaset ovat niin viehättävät.
Angervojen poiston jälkeen kiviallas kaipasi lisää kuoriketta - miten ihana tuoksu tuosta männyn kuorikkeesta tuleekaan.
Innostuin istuttamaan altaan reunoille pari uutta kasviakin. Laitoin molempien muurinkivialtaiden kulmauksiin japaninjaloangervot (Astilbe Bremen). Se kasvaa noin 40-50 cm ja leveydeltään noin 35 cm kokoiseksi. Tykkää tuoreesta kosteasta ja runsasravinteisesta maaperästä. Tämä kestävä lajike on roosanpunainen ja kukkii heinä-elokuussa.
Lapset halusivat altaaseen mansikantaimia, perustelivat, että olisi mukava kotiin tullessa napata suuhun mansikka jos toinenkin :). Niinpä siltä istumalta lähdimme hakemaan mansikantaimia. Valitsimme Aleksandria kuukausimansikantaimet. Tämä rönsytön, ahomansikan tapainen pikkumansikka on kuulemma hyvin aromikas ja tekee marjoja pitkin kesää. Sopii siis loistavasti istutusalueen reunaan syötävänä herkkuna.
Harmaisiin polyrottinkikoreihin istutin valkoista patjarikkoa. En ollenkaan tiedä, miten ruukuissa reagoi, mutta päätin kokeilla. Patjarikon sammalmainen lehdistö on ainavihanta. Kukkia pitäisi tulla runsaasti ja ne nousevat hieman lehdistön yläpuolelle. Yleensähän patjarikko istutetaan kivikkoryhmiin tai kivimuurien rakoihin tai maanpeitekasviksi. Voinhan aina siirtää tämän kivikkoon kasvaamaan, jos siltä näyttää :)
Muurinkivialtaiden reunoilla lamoherukka sen kun jatkaa kasvuaan. Tämä on niin mainio ja helppokasvuinen kasvi!
Ilokseni olen huomannut kuinka myös valkoinen petunia vain kasvattaa kukintoaan ruukussa joka päivä ♥
Olen pitkin päivää ihaillut syreenipensaan sekä kirsikka- ja koristeomenapuiden upeaa kukintoa - voiko enää olla kauniimpia puita ♥
Helteet taitavat olla tältä erää taas tässä. Tuuli on kääntynyt pohjoiseen. Toivottavasti pian taas saamme kesänlämpöä.
Hyvää viikonloppua Sinulle! Ja onnea kaikille valmistuneille ja ylioppilaille - ihania juhlia ♥
- tarja -
Ps. Muistathan, että kotiporstuan Instragram päivittyy joka päivä sisustuskuvilla - käy kurkkimassa tästä ♥. Myös Pinterest :iin päivittyy keräämiäni sisustus -ja diy-kuvia joka päivä - käyhän tutustumassa :)
Onneksi angervot ovat sitkeitä!
VastaaPoistaJa riippahernepuu näyttää kauniilta!
Lempeää viikonvaihdetta sinne!
Onneksi ovat :), saa aloittaa alusta, jos kova talvi tekee tepposensa! Ihanan lempeää viikonvaihdetta sinnekin <3
PoistaMinäkin leikkelin kivikossa olevat kärsineet angervot, muurahaiset olivat tehneet pesiään niiden alle. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaVoi harmi, muurahaiset taitavat kuivattaa juuriston :( - toivottavasti löydät konstin niiden hävittämiseen! Mukavaa viikonloppua Sanna :)
PoistaKeijuangervo näyttää täällä myös saaneen siipeensä, saa nähdä nuoseeko ollenkaan tuolta penkistä. Ruusuangervot ovat myös samaa kastia. Ensi yönä taitaa tulla oikein kylmä, mietin, että pitääkö lähteä kasvihuoneesta roudaamaan kasvit sisälle.
VastaaPoistaTänä vuonna angervot näyttävät nousevan aika myöhään, yksi konsti on vielä odottaa, saattavat vielä elpyä. Meillä kuuden keijuangervon kanssa näyttää käyvän näin, mutta tässä kivialtaassa oksat olivat osin täysin elottomat. Nyt kyllä selvästi kannattaa paikoin suomenmaata seurata hallaa! Olisi niin harmi jos kasvit saisivat siipeensä. Mukavaa viikonloppua!
PoistaKaunis piha ! Mulla pihanlaitto ihan alkutekijöissä. Tarvitsisin kyllä jonkun hortonomin apua. Olisi hyvä saada faktatietoja, että mikä missäkin ilmansuunnassa parhaiten kasvaa jne. No, pikkuhiljaa...
VastaaPoistaMeilläkin tuulee kovin kylmästi. Toivon , että tulis lunta...sääsket kuolis :D Kivaa viikonloppua <3
Kiitos paljon <3. Voin kyllä suositella asiantuntijan apua, tulee kerralla oikeat kasvit oikeaan paikkaan. Tsemppiä! Sääskiä oli täälläkin helteillä, tänään ei enää, kun tuuli niin kylmästi, se hyvä puoli tuolla pohjoistuulella on ;). Kivaa viikonloppua sinullekin <3
PoistaTykkään noista kivialtaista.
VastaaPoistaNe on kyllä mainiot, etenkin näihin metsämaisemiin. Saa edes jossain jonkun kasvin kasvamaan, kun saa multaa alle riittävästi ;) - joskus on nimittäin haastavaa, kun tuntuu että metsä vie muilta kasveilta kaiken voiman. Kivaa viikonloppua Hannele :)
PoistaSelkeää, siistiä ja niin kaunista :)
VastaaPoistaKiitos Anu <3
PoistaTwitterissä tavattu! Kiva ja mielenkiintoinen blogi sinulla. Liityinkin lukijaksi samantien. Tervetuloa myös vastavierailulle. Minulla on parhaillaan arvonta blogissani, jossa on palkintoina kolme upeaa puutarhakirjaa. Käyhän kurkkaamassa. Kesäterkkuja Pihakuiskaajan puutarhasta.
VastaaPoistaOoo, niinpä on :). Kivaa että löysit tännekin! Tulenpahan vastavierailulle <3
Poista