torstai 6. heinäkuuta 2017

Kivilaatoituksen ja katon pesu sekä kivijalan maalaus

Tervehdys pitkästä aikaa! Kivaa, että olet siellä, vaikka edellisestä postauksesta onkin jo aikaa. 
Kotiporstuan Facebook-sivuja seuranneet ovatkin nähneet tunnelmia esimerkiksi juhannuksesta tai ihannimmista kukista ja nyt onkin sitten tulossa oikea kuvapläjäys, eli räväytän koko alkukesän touhut kerralla ruudulle, joten varaa aikaa ja hyvä asento ;)

Talomme sijaitsee metsän keskellä, vaikkakin ihan keskustan tuntumassa. Puut ovat pääosin mäntyä. Tällainen suojaisa puiden läheisyys on kyllä varsin ihanaa, mutta on siinä omat varjopuolensakin. Esimerkiksi se, että puut ovat olleet melko lähellä taloa, joka voi olla riskialtista ajatellen myrskyä. Väkisin on käynyt mielessä, että mitä jos jokin puu kaatuisi talon päälle. Toinen asia on se, että männyt roskaavat rännit ja värjäävät katon vihreällä. Tästä se ajatus sitten keväällä lähti.




Päätimme, että talon ympäriltä kaadetaan puita. Päätimme, että minä en ole silloin kotona ;), sillä tunne sanoi, että yhtään puuta ei voi kaataa, mutta järki sanoi onneksi muuta. Töistä tultuani sopiva määrä puita oli kaadettu ja olin varsin tyytyväinen tulokseen. Hieman kauemmaksi talosta jäi hyvin vielä puita suojaksi.


Kun puut oli kaadettu, oli katon ja sadevesikourujen / rännien puhdistuksen aika. Harmi kun en ottanut kuvaa ennen katon pesua, mutta nyt se on ihanan kirkas ja puhdas ja valkoiset rännit taas valkoiset.



Talon rakentamisen jälkeen talon ja ulkorakennuksen kivijalat jäivät maalaamatta. Kivipuutarhan rakentamisen yhteydessä asiasta puhuttiin, mutta se siirtyi ja siirtyi. Sokkeli on Soklex:a, joten siihen riitti pelkkä maalaus. Värin valitseminen oli todella vaikeaa, itse asiassa mietin sitä rakentamisesta lähtien, eikä sopivaa sävyä olevinaan ollutkaan. 

Puutarhan kivilaattojen myötä kivijalan väri kuitenkin vahvistui, se tulisi olla tummanharmaa, joka sointuisi sekä laatoitukseen että portaiden väriin, sekä tietysti talon värimaailmaan. Hain vahvistusta vielä maalifirmalta ja olimme samaa mieltä tästä sävystä.

Kun kivijalka oli sitten maalattu, olin pettynyt, sävy vaikutti erilaiselta, mutta onneksi se kuivuessaan muuttui sellaiseksi kuin pitikin.

 




Täytyy kyllä todeta, että sokkelin maalaus antaa melkoisesti ryhtiä koko talolle! Vasta nyt talo on ikäänkuin valmis.



Viime kesänä rapsutin kivilaatoituksen välejä piikillä, jotka sammaloituvat uhkaavasti, mutta tänä vuonna päätin satsata vähän toisenlaiseen systeemiin. Koko laatoitus kaipasi nimittäin pesua ja muurinkivialtaan reunatkin alkoivat uhkaavasti vihertyä.

Eli painepesuria kehiin ja pesemään. Voin kertoa, että ilman terassipesuri-osaa homma on "melko" sotkuista puuhaa... Meinasin laittaa tänne kuvan itsestäni pihan pesun jälkeen, mutta voisitte järkyttyä liikaa, joten jätetään laittamatta ;)





Kun sotkuinen osuus oli etupihan osalta tehtynä, auttoi huuhtomisessa Fiskar Waterwheel M - kärrykelallinen puutarhaletku.

Tämä Fiskars:n uutuus, Waterwheell -kastelukela on osoittautunut kyllä monikäyttöiseksi. Tuon pihan laatoituksen pesun ja huuhtelun lisäksi sillä on helppo kastella ja sadettaa kasvimaa tai pestä vaikka polkupyörä. 

 

  

Nerokkaaksi tuotteen tekee kela, johon letkun saa nupista veivaamalla ympärille ilman huolta kelan kaatumisesta tai letkun jumiutumisesta. 
Kastelukelan horisontaalinen muotoilu mahdollistaa kastellessa vaivattoman liikkumisen 360-asteisesti kelan ympärillä. Ja varsin mukavaa on, että osat voi säilyttää kastelukelan luukun alla. 

 


Mukana on erilaisia varusteita, kuten esimerkiksi tämä kastelupistoolin pidike.




Pikkuruisella aidatulla kasvimaalla kasvaa mm. raparperia, pensasmustikkaa, herukkaa, kurpitsaa, mansikkaa, perunaa, porkkanaa, hernettä ja erilaisia yrttejä ja salaatteja.




Tällä M-mallin letkulla ylettyy jopa 21,5 metriin saakka, joten koko puutarha tulee kyllä hoidettua yhdellä kasteluletkulla. Liikuttelu on helppoa teleskooppivarren ansiosta.

Ja onhan tuo koko systeemi todella kiva katsella kompaktissa paketissa. Ennen letkut lojuivat maassa, johon kaikki kompasteli.



Etupihan kesäkukiksi valitsin tänä kesänä valkoiset hortensiat ja niiden seuraksi lankaköynnökset. Muurinkivialtaisiin laitoin mansikkaa lasten naposteltavaksi sekä muutaman valkoisen petunian. Petuniaa tuli myös ruukkuun metallikalusteiden viereen ja pöydälle orvokkeja ja pelargoniaa.








Muurinkivialtaan riippuhernepuu on nyt rehevimmillään ja seuraavaksi kukkii alla olevat keijuangervot vaaleanpunaisilla kukillaan. Altaan reunalla on lamoherukkaa.






Kivaa tulevaa viikonloppua ja rentouttavaa lomaa kaikille lomalaisille, keleistä riippumatta ;)




t. tarja

Blogiyhteistyö: Fiskars.fi



PS.  Tervetuloa seuraamaan kotiporstuan elämää myös  Facebook-sivuille sekä Instagram :iin  

16 kommenttia:

  1. Meillä on rännit odottamassa puhdistusta ja tiilikatolle olen etsinyt pesuainetta.On olemassa kuulemma sellaista,että se vain levitetään ja sade huuhtoo pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma juttunsa siinä pesussa on, mutta aivan ihana puhtaana - suosittelen ;)

      Poista
  2. Kaunis pihapiiri! Onko teillä pelti- vai tiilikatto? Miten/Millä pesitte katon? Meillä ei valk. rännit ole tulleet puhtaaksi, vaan niissä näkyy harmaita valumajälkiä pesunkin jälkeen. Miten onnistuitte saamaan nämä pinttymät pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karkku! Meillä on peltikatto. Peltikaton pesuaineella ja pesurilla. Ei rännit ihan uudenveroisiksi tulleet, haalea valumajälki näkyy, mutta onneksi ei onneksi juuri näy.

      Poista
  3. Teillä on kaunis talo ja upea piha!
    Oli siinä varmasti hommaa, kun rännit ja laatat on läpikäyty.
    Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3. Nyt on kyllä ihanaa, kun katto, rännit ja laatat (pääosin) pestyinä :). Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Kauniin näköistä. Kivijalan maalaus saa ihmeitä aikaan. Meidänkin pitäisi ryhtyä tähän hommaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli <3. Ihan totta, nyt kun kivijalka on maalattu, on talokin ihan erilaisen näköinen!

      Poista
  5. Minuakin kiinnostaa rännien puhdistus, miten saitte ne puhtaaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaiten olen joskus saanut rännit puhtaaksi Universal Stonella, mutta se on niin hidasta touhua. Peltikaton yhteydessä rännitkin pestiin katon pesuaineella.

      Poista
  6. Voi miten ihanan näköistä♥ Pysyisi vaan ilmat yhtä kauniina kuin tänään niin on mukavampi ulkotöitä tehdä:) Kaunista päivää!!

    VastaaPoista
  7. Kauniin näköinen talo ja pihapiiri.
    Mekin asumme ns. metsän kainalossa, pellolle rakensimme. Pitihän niitä puita istuttaa. Nyt niitä taas on vastaavasti kaadettu, lisää avaruutta.
    Painepesuri on hyvä väline.

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)