perjantai 5. syyskuuta 2014

Ruokailutilan kerniliina

Ruokailutila sijoittuu keittiön ja olohuoneen kulmaukseen. Tila on valoisa, ikkunat ovat molemmilla seinillä ja ne sijoittuvat ilta-auringon puolelle. Tilasta on kulku myös lasiporstualle.

Valkoinen pöytä on kokoa 100x 220 ja nahkaisia tuoleja 8 kpl - päätyihin mahdollisuus vielä 2:lle tuolille. Tällä hetkellä pöydän päässä Kartell Stone musta jakkara.







































Pöydän päällä on mittojen mukaan teetetty lasi, ja se onkin suojannut luonnollisesti pöydän pintaa hyvin. Ongelmana on ollut kaatuneet maitolasit ja niiden imeytyminen reunoilta suoraan pöydän ja lasin väliin – puhdistaminen on sen verran aikaa viepää, joten hankin pöydälle laadukkaan valkoisen kerniliinan – ainakin arkikäyttöön – toki liina on niin hienoa laatua, että se kelpaa mainiosti myös päivällis- ja juhlakäyttöön.
























Kerniliina on todella kaunis ja ennenkaikkea käytännöllinen. Se näyttää laadukkaalta puuvilla-pellavaiselta pöytäliinalta, mutta on pinnoitettu ja hylkii täten vettä ja likaa, sen puhdistukseksi riittää vain kostealla liinalla pyyhkiminen.
Sen voi pestä myös koneessa 40 asteessa ja silittää nurjalta puolelta. Myyjä vakuutti asiakaskokemusten perusteella, että se kestää kymmeniä pesuja muuttumattomana.



























Taas on yksi asia tehtynä helpompaan arkeen ;)

Ihanaa viikonloppua Sinulle

3 kommenttia:

  1. Pääseekö teillä tuo lasilevy liikkumaan pöydän päällä kuin helpolla? Meillä Pohjanmaan pöytä ja sieltä myös lasikansi ja siihen tuli mukana sellaset kuminappulat jotka laitetaan pöytään kiinni jotta lasi pysyisi, ilman niitä luiskahtaa pois. Ja ne nappulat lähtee sit ajan kanssa liikkeelle ja sitä liima on vaikea saada pois pöydästä. Nappuloita on jo pari kertaa vaihdettu ja nyt ennen joulua teinkin niin että liimasiin ne pikaliimalla lasiin kiinni, näyttäis et nyt pysyy ja jos irtoaa niin lasiinhan voi laittaa jotain jotain liuotinta että liima lähtee pois eikä siitä vahingoitu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo meidän lasi ei kyllä liiku, itse asiassa sitä on jopa vaikea saada liikkumaan edes välin puhdistuksen ajaksi. Olisikohan syy siinä, että se on niin paksu ja painava lasi, noita kuminappuloitakaan ei ole. Teetimme siis lasin jälkeen päin lasiliikkeessä ja toivat sen suoraan paikalleen - se on järkyttävän painava. Pöytä on Iskusta. Hyvää viikkoa <3

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)