perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäisateria & rauhallista oloa perheen kanssa

Olemme viettäneet Pitkää Perjantaita koko perheen voimin, kiireettömästi ja yhdessä, ilman aikatauluja. Pitkänperjantain sanomaa unohtamatta!

Söimme yhdessä pääsiäisaterian, pöydässä oli kymmenen henkeä ja taas oli ihana huomata, miten mukavaa on, että ruokailutilassa on iso pöytä, jolloin mahdumme kaikki yhdessä kerralla syömään!

Menu ei ollut perinteinen pääsiäisateria, vaan sellainen, että kaikille maistuisi, lampaanviulut kun on perinteisesti jääneet syömättä ;). Pääsiäisenä ennemminkin keskitytään makeaan ja leivoimme lasten kanssa joitakin makeita herkkuja.





Menyy

perunat
metsästäjänleike
sienikastike
smetanalohi
kasvisgratiini
italiansalaatti
perunasalaatti
punajuurisalaatti
vihreä salaatti
ruis- ja vaalea leipä
voi
juusto

*****

persikkajuustokakku
margo-suklaa kääretorttu
rahkapulla
mokkapalat
suklaakeksi
kahvi
haudutettu vihreä tee
mehu







Tässä helppo PERSIKKAJUUSTOKAKKU -ohje (kuvassa etualalla):

pohja:
150 g  digestivekeksejä
100 g  voita

Täyte:
6  liivatelehteä
2,5 dl  vispikermaa
200 g maustamatonta maitorahkaa
200 g säilykepersikoita
3 rkl  persikoiden lientä
2 tl  vaniljasokeria
0,5 dl sokeria

Kuorrute:
2 dl  persikkasosetta (esim. Muksu tai Bona)
2  liivatelehteä
2  rkl vettä
0,5 tl vaniljasokeria

Murskaa keksit ja yhdistä voin kanssa. Painele massa leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin.
Liota liivatelehtiä noin 5 minuuttia kylmässä vedessä. Soseuta persikat. Sekoita persikkamössö ja sokeri maitorahkaan.
Kuumenna persikan säilykeliemi kiehuvaksi ja liuota puristetut liivatteet persikkanesteeseen. Anna jäähtyä. Yhdistä liemi ohuena nauhana maitorahkaseokseen koko ajan sekoittaen.
Lisää vatkattu kerma varovasti. 
Kaada täyte pohjan päälle ja laita kylmään hyytymään muutamaksi tunniksi.

Liota liivatelehtiä noin 5 minuuttia kylmässä vedessä. Kiehauta 2 rkl vettä ja sulata liivatteet siihen. Lisää Bona/Muksu persikkasose ja sekoita. Kaada seos kakun päälle ja laita kylmään vajaaksi tunniksi.


Siunattua Pääsiäisen aikaa Sinulle! 

- tarja -

15 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Nam mitä herkkuja :) ja ihan parhautta nauttia niitä kiireettömästi perheen kanssa ❤️Hyvää pääsiäistä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Aivan parasta juuri niin <3. Hyvää Pääsiäistä <3

      Poista
  3. Näyttääpä herkulliselta teidän menu! Etenkin tuo jälkkärimenu saa veden kielelle. :)
    Blogistani löytyy sinulle haaste. :)
    Ihanaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi <3. Kiitos haasteesta, yritän vastailla jossain vaiheessa, vaikka olenkin aika huono keksimään vastauksia ;). Hyvää Pääsiäistä <3

      Poista
  4. Teillä on ollut pöytä oikein viimeisen päälle herkkuja notkuvana! Kiireettömät päivät ovat tässä minilomassa kaikkein parasta. Ihanaa aikaa yhdessäololle. Oikein mukavaa pääsiäisen jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3. Juuri niin, rauhallista oleilua <3. Ihanaa Pääsiäistä!

      Poista
  5. Tuli vesi kielelle :) Ja löytyi kiva blogi!

    Mukavaa pääsiäisen aikaa :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis kattaus ja niin herkulliset jälkkärit :)

    VastaaPoista
  7. Herkulliselta näyttää! Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  8. Vau, näyttää ja varmasti maistuukin mahtavalta! ♥ Kaunis kattaus.

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)