perjantai 3. heinäkuuta 2015

Mukulakivet. Kivipuutarha, osa 1.

Edellisen kotimme puutarhassa jo koukutuin mukulakiviin. Tilasin niitä kuorma-auton lavallisen ja tein niistä esim. rinteiden kivetykset. Oli täysin selvää, että uuden talo pihasta tulisi kokonaan kivipiha, johon ei tulisi lainkaan nurmikoita.

Mukulakivet eli kenttäkivet eli seulanpääkivet ovat suomalainen klassikko. Niillä on mainio päällystää rinteet ja talojen seinänvierustat sekä kiertää istutuksia.
Kivipuutarhamme laatoitus kiertää talon molemmilta puolilta aina takaterassille saakka. Tällä pohjois-länsisuunnalla on rinnettä ja mukulakivet on naputeltu paikoilleen kumipäisellä vasaralla kivituhkan sisään. Sokkelinjuureen on ladottu mukulakivet varsin vapaamuotoisesti elävöittäen kiviriviä laittamalla sekaan muutama isompikin kivi. Rinteen ja sokkelikivetyksen välissä on pihalaatoitus. Rinteessä on marjakuusia ja pylvästuijia.

 

Mukulakivetyksen pohjat (niinkuin pihalaatoituksenkin) kannattaa tehdä huolellisesti, niin kivetys on helppohoitoinen ja kestää. Meillä rinteen mukulakivetykset tiivistettiin kivituhkaan. Kivituhkan avulla erikokoiset mukulakivet saa aseteltua sopiviin asentoihin. Samaa kivituhkaa käytettiin myös kivien saumaamiseen.


Terassialueen länsipuolella oli mainio paikka alppiruusuille ja kuunliljoille. Alppiruusuhan viihtyy puolivarjoisella kasvupaikalla metsän katveessa. Kasvupaikka pohjustettiin Havu-Rodomullalla ja varmistettiin, että istuinpaikka on hieman metsäänpäin kallistuva, jolloin istutuspaikalla ei seiso vesi. Multaus peitettiin kuorikatteella, koska alppiruusun juuristo on pieni ja se sijaitsee lähellä maan pintaa, joten se kärsii helposti kuivuudesta, kate suojaa siis haihdunnalta. Koko rodoalue kierrettiin runsaammalla mukulakivireunuksella.



Alppiruusujen mukulakiveys jatkuu myös terassin päätyyn, jossa on pallotuijia. Pallotuijien ja metsäalueen välissä on kaksi omenapuuta.



Meillä puutarhan laatoitukset ja kivetyksen suoritti puutarha-alan ammattilainen. Huolellinen pohjatyö on kannattanut, joka kivi pysyy paikoillaan!
Ihania hellepäiviä Sinulle <3

- tarja -

PS. Muistathan käydä osallistumassa ARVONTAAN, palkintona ihana Plussa tyynynpäällinen :). Arvontaan pääset  tästä.




8 kommenttia:

  1. Kauniita nuo mukulakivet <3 Ihana koti ja pihapiirinne <3 Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä todella tyylikäs toteutus kivipihasta!

    VastaaPoista
  3. Hei, millainen pohja kivien ja kivituhkan alla on? Paljonko olet käyttänyt kivituhkaa? Entä rakennekerrosten paksuudet sen alla? Ovatko kivet pysyneet talven yli hyvin paikallaan? Hieno idea tuo mukulakiveys pihan pinnoitteena, ja hyvännäköinen toteutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Määriä en valitettavasti muista, mutta sen tiedän että pohjatyöt todella kannattaa tehdä huolellisesti, joka kivi on tarkoin paikallaan, eikä mikään laatta nouse routa-aikaan. Kiitos paljon!

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)