perjantai 2. tammikuuta 2015

DIY Pitsiset lautasliinarenkaat & pellavalautasliinat & talvinen kattaus

Joskus on ihanaa kattaa kauniisti ja juhlia muutenkin kuin vain juhla -tai pyhäpäivinä. Juhlan aiheita riittää, kun hieman miettii, ei se suuri aihe tarvitse olla, vaikka onnistuminen jossain asiassa. 

Arjen tohinassa kauniisti kattaminen usein unohtuu - ei sitä maanantaina jaksa ajatella että sytytänpä pitkät kynttilät ja katanpa juhla-astiat makaroonilaatikolle ;), mutta joskus, yhdessä perheen kanssa, on ihanaa laittaa pitkät valkoiset kynttilät pöytään ja valmistaa koko menyy - yhdessä miettien alkuruoista lähtien. 

Kokeile, olen varma että yhteiset juhla-ateriat muistaa koko perhe. 

Kun päätimme perheen kanssa, että aloitamme säännöllisen-epäsäännöllisesti juhla-aterioiden valmistamisen aina jonkin asian tai ihmisen kunniaksi, tulee alkuajoista mieleen tapaus, kun päätimme valita mielestämme viimeisen päälle olevan menyyn. Valmistimme alkupalaleiviksi siikatartarleivät sekä italialaiset crostini leivät - eikä niitä pystynyt syömään erkkikään ;). Mutta se on jäänyt perheen mieleen mukavina nauruina ja muistoina :).

Hankin viime syksynä puhtaanvalkoiset pellavalautasliinat ja uuden ruoka- ja kahviastiaston (niistä postausta täältä). Jäin siitä asti etsimään pellavaliinoille lautasliinarenkaita - halusin jotakin herkkää ja romanttista, jotain lämminhenkistä ja kodikasta. Asia jäi mietintään...

Valmistin pitseistä tärkkäämällä lautasliinarenkaat ja niistä tuli todella mieleiset.




Tässä ohje sinullekin:

Tarvikkeet:
  • pitsinauhaa, á 21 cm (itse tein 12 kpl renkaita)
  • vettä, perunajauhoja, kattila ja vispilä
  • pullasuti
  • voipaperia
  • pahvirulla (kangaskaupasta)

1. Päällystä voipaperilla pahvirulla.
2. Laita kattilaan 1,5 dl kylmää vettä ja 1 rkl perunajauhoja.
3. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen. Nosta kattila heti liedeltä kun seos alkaa kiehahtaa, tärkki muuttuu kiisselimäiseksi.
4. Levitä nauhat voipaperille. Sivele jäähtynyttä tärkkiä nauhan molemmille puolille ja tuputa ylimääräiset pois paperilla.
5. Kiedo nauhat voipaperilla päällystetyn rullan päälle siten, että saumakohdat ovat päällekkäin noin parin sentin matkalta. Lisää saumakohtiin tärkkiä.
6. Anna kuivua noin vuorokauden putkilon päällä ja liu-uta renkaat pois ja anna kuivua vielä toisenkin vuorokauden. Valmis :)


 

 







































Hyvää viikonloppua Sinulle!

Muistahan käydä osallistumassa arvontaan edellisessä postauksessani, palkintona laadukas Lapuan Kankurit pellavainen keittiöpyyhe, huopa-pannualusta ja hirvi-patavahti.

 - tarja -


Ps. Blogini löytyy myös:  Facebook / Blogilista / Bloglovin / Pinterest / Instagram

12 kommenttia:

  1. Wautsi! Meilläkin (mustaa ja valkoista) Teemaa, helppo yhdistellä kaikkiin muihinkin sarjoihin, kuten meillä marimekon kippoihin. Olen huomannut että kynttilä ruokapöydässä rauhoittaa lasten riehumista ja ruokailu sujuu hiukan rauhallisemmin. kiitos mukavasta kommentistasi blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, Teemaa niin helppo yhdistellä, ja käy arkeen ja juhlaan :). Kynttilät tekee kyllä juuri noin, hienostuneemmin käyttäytyvät ;)

      Poista
  2. Aivan ihana kattaus ja nuo mensetit!! <3 Näitä kokeilen heti huomenna! Kiitos kaunis vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita <3. Kivaa, ilman muuta tekemään pitsimansetit, näitähän voisi tehdä mummon perintöpitseistä, pääsisivät arvokkaaseen käyttöön.

      Poista
  3. Tosi nätit! Kaunis kattaus. <3

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana kattaus ja muutenkin teidän koti on todella hyvällä maulla sisustettu..tykkään kovasti <3
    t. Naksu

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniit lautasliinarenkaat ja kattaus. Itse olen laiska kattaamaan, mutta pitäisikin oikein ottaa tavaksi kattaa kauniisti vaikka kerran viikossa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit kyllä nuo pitsiset servettirenkaat! Ja koko kattaus on tosi kaunis! <3

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)