lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulukuun kukat & DIY poronsarvi-kynttelikkö

Hyvää Tapaninpäivän iltaa  ❤️

Joulunaika on mennyt rakkaiden ihmisten seurassa. Jouluaattona olohuoneemme oli väkeä täynnä ja joulupukkikin kävi tuomassa lahjoja. Todennäköisesti viimeinen joulu, kun kuopus uskoo pukkiin ja tunnelma olikin sen vuoksi niin upea - niin tosissaan joulupukkia piti jännittää ;)
 
Joulupukin vierailun jälkeen suunnattiin syömään jouluateria ja iltaa istuttiin perheen kanssa yötunneille asti. Tänään juhlimme vanhempieni kultahääpäivää lasten ja lastenlasten kanssa. Täydellinen Joulu ❤️ 

Siinä muutama kuuluminen joulunajasta. Sitten otsikon aiheeseen.

Purin kameralta kuvia joulukuun ajalta ja huomasin, miten monenlaista joulukukkaa ja kasvia tämän kuun aikana meillä onkin ollut. Muutama asetelma postauksissa on jo vilahtanut ja tässä muutama lisää.




   

 

Kukissa näkyy lempikukkani jouluaikaan ja ne ovat amaryllis ja hyasintti - ja tietysti mielellään valkoisena ;). Jo kukkineet hyasintit olen vienyt lasikuistin ikkunalaudalle - minusta ne ovat kauniita ilman kukkaakin - vihreä tuo mieleen lupauksen keväästä.




 
 

 Varastosta löysin silkkisen punaisen amarylliksen ja muratin, jäkälän ja tuohisen ruukun kanssa siitä tuli jouluinen asetelma, jonka tytär vei oman kotinsa verannalle metallipöydän päälle.




Kesällä mieheni löysi metsästä peuransarvet, jotka olivat jo osin vihertyneet ja läikittyneet. Mies leikkasi sarvet toivomukseni mukaan siten, että sarven uloimmista piikeistä sai aihiot kyntteliköille. Maalasin sarvet valkoisiksi ja askartelukaupasta löysin niihin metalliset kipot kruunukynttilöille. 






Sarvista jäi jäljelle vielä pääkallo ja pitkät sarvientökit, jotka porattiin kiinni nuotiopaikallamme olevaan puuhun lyhdyn kera.



Rentouttavaa iltaa ❤️

 

- tarja -

 

8 kommenttia:

  1. Kauniita joulukukkia ja tuo sarvikynttelikkö on huippuhieno <3

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva idea maalata nuo sarvet! Ja olet laittanut uuden logon tuonne ylös. Ihan kivalle näyttää, pitäisi omakin innostua päivittämään. Kauniita kuvia kodistanne! Hyviä pyhiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku ♥. Uusi logo on tosiaankin tehty, kiitos huomiosta :). Ihanaa uutta vuotta!

      Poista
  3. Hieno idea tuo sarvikynttelikkö! Olet kyllä kekseliäs. Minulla oli viime jouluna peuransarvet joulupöydässä ja liimasin niihin tuikkukipot kuumaliimalla, tuo kruunukynttilä on kyllä kauniinpi. Täytyykin metsästää jostakin noita kruunukynttilän pitimiä. Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
  4. Ihana idea tuo sarvikynttelikkö! Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi :)