sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Marimekko Räsymatto- Siirtolapuutarha & DIY puuhelmi-pannualunen

Olen täysin hullaantunut Marimekon Räsymatto - Siirtolapuutarha -kuosiin. Tuo mustapalloinen kuvio on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin tyylikäs.

Onneksi joulupukkikin huomasi mieltymykseni ja pieni sarjani kasvoi taas hieman - kiitos joulupukin apulaisille näistä lahjoista

Oiva / Siirtolapuutarha teekannu on kooltaan 0,7 litrainen ja siinä on valmiina posliininen teesihti.



Teekannun alle tein Paapo :n isoista puuhelmistä pannualusen sekä pienemmistä puuhelmistä Iittala :n kivituikun ympärille helminauhan.









Lahjaksi tuli myös ihastuttavat Marimekko Räsymatto patalaput.


 
Aikaisemmin syksyllä hankin saman sarjan leikkuulaudan - tästä se pallokuosin kerääminen oikeastaan alkoi. Kuosi istuu värinsä puolesta hyvin Bottna -paneliverhoihin sekä Design Letters :n keittiön kappaverhoon ja pyyheliinoihin.







Tyttäreni toi syntymäpäivälahjakseni Oiva-Siirtolapuutarha 0,5 litran kulhon - se on aivan ihana esim. pipareille.



Joko sinä olet hullaantunut tähän kuosiin? ;) 
Samaan klimppiin näitä tuotteita ei mielestäni kannata asettaa, mutta sopiva ripottelu sopivalla katse-etäisyydellä saa kyllä aikaan kivan yhtenäisen fiiliksen.


Kotiporstuan etusivu on hieman uudistunut selkeämpään suuntaan - sellaiseksi, joka kuvaa blogia. Vieläkään se ei ole ihan sellainen kuin haluaisin, mutta saa näillä tietokonetaidoilla kelvata tässä vaiheessa ;)

  - tarja - 

Ps. Muistathan, että kotiporstuan Instragram päivittyy joka päivä  sisustuskuvilla - käy  kurkkimassa  tästä  ♥

2 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja! Tuosta teepannusta minäkin olen haaveillut! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥. Teepannu on niiiin kaunis - kannattaa haaveilla :). Ihanaa viikonloppua ja uutta vuotta!

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)