sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Nuotiolla puutarhametsässä & pataleipää

Ihan parasta vapaa-aikaa on viettää se koko perheen voimin puutarhametsämme nuotiopaikalla. Siellä aika pysähtyy ja saa nauttia luonnon ja metsän puhtaudesta sekä tulen rauhoittavuudesta.




Kauas ei siis tarvitse nuotiolle lähteä, sillä jo rakennusvaiheessa suunnittelimme puutarhaan kuin huoneita, joissa pääsee ikäänkuin eri tunnelmiin - yksi paikoista on siis mukulakivistä tehty nuotiopaikka ja ympärille puupölkyistä tehdyt istuimet. Ikeasta löysin pölkkyjen päälle mukavat huopa-alustat.

 


Ja mikä on onkaan parempaa pihalla kuin nuotiomakkara.



Joko sinä olet tehnyt herkullista pataleipää? Tätä on niin netissä hehkutettu, joten minäkin päätin kokeilla.

Tästä tulikin perheemme suosikki, todella helppotekoinen ja maukas leipä! Kannattaa kokeilla, jos et aikaisemmin ole vielä sitä tehnyt.


PATALEIPÄ (20 t 15 min)

Ainesosat

* 4 dl  vehnäjauhoja
* 3 dl  hiivaleipäjauhoja
* 1-2 tl  suolaa
* herneen kokoinen pala tuorehiivaa
* 3 1/2 vettä
* rypsiöljyä (padan voitelemiseen)

Valmistusohje

1. Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää lämpöinen (+42 astetta) vesi ja sekoita nopeasti. Taikinaa ei saa vaivata. Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina kohoamaan huoneenlämpöön 12-24 tunniksi.

2. Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Älä vaivaa, mutta kääntele se palloksi. Kohota liinan alla vielä 30-45 minuttia.

3. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Laita kannellinen, 2-3 litran valurautapata  kylmään uuniin. Ota kuuma pata uunista ja sipaise sen pohjalle ja reunoille hieman öljyä. Nosta taikina tulikuumaan pataan. Laita kansi päälle ja nosta pata uuniin 30-40 minuutiksi. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä 15 min.

4. Ota pata ja uunista ja kumoa leipä.

Pataleipään saa enemmän makua, kun korvaa osan vehnäjauhoista esim. kauraleseillä ja pellavansiemenillä.
Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän pataleipään tulee makua.

Vinkki!  Voit tehdä pataleivän myös myös muuhun uuninkestävään kannelliseen pataan tai teräskattilaan.



Ihana välipala on valmis kera laskiaispullien :)


 
Reipasta laskiaissunnuntaita Sinulle sinne ruudun toiselle puolen!

- tarja -


Ps. Muistathan, että kotiporstuan Instragram päivittyy joka päivä  sisustuskuvilla - käy  kurkkimassa  tästä  ♥. Myös Pinterest :iin päivittyy keräämiäni sisustus -ja diy-kuvia joka päivä - käyhän tutustumassa :)   

6 kommenttia:

  1. Onpa kiva notskipaikka, ja omalla pihalla :)

    Pataleipää on tullut tehtyä, jopa minä onnistuin saamaan kerrankin hyvää leipää. Pitkän aikaa on pitänyt tehdä taas, mutta ensi viikonloppuna päätin ryhdistäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3. On se kieltämättä ihana paikka - siellä pääsee varmasti rauhoittumaan arjen kiireistä <3

      Poista
  2. Pataleipä on minun suurinta herkkuani, ja niin ihanan helppoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis niin hyvää ja rapea kuori on kuin piste iin päällä!

      Poista
  3. En ole pataleipää kokeillut. Olin Latviassa ja siellä teimme ruisleipää yhdessä aivan ihanassa vanhassa talossa, jonka uuniin mahtui 30 leipää. Mulla on arvonta blogissa, käy kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, just ruisleipää haluaisin oppia tekemään, oikein oikeaa sellaista :)

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi :)